Löysin Pinterestistä kuvan, jossa kynnet olivat saaneet pintaansa sanomalehtiefektin. Päätin perjantaina testata ja kokeilla, saako sanomalehdestä todella kynnet itselleen.
Yllä olevassa kuvassa näette lopputuloksen, johon vierähti jopa puolitoista tuntia! Näitä ei siis tehdä äkkiä, juuri ennen lähtöä. Tuhertamiseen menee kauan aikaa ja se vaatii pitkän pinnan.
Leikkasin siis sanomalehdestä sopivan kokoisen palan, jokaiseen kynteen omansa. Kannattaa jättää hieman kynttä näkyviin, eli hieman liian pieni palanen, koska se tarttuu luultavasti paremmin niin. Laitoin pohjalle aluslakkaa (alakuvassa Lumene) ja liimasin kastetun sanomalehtipalasen sen päälle. Kuivattamisvaihe vaatii huolellisuutta, koska pala ei liimaudu kiinni ihan heti. Kun sain palan asettumaan kynnelle mahdollisimman hyvin, kuivatin sen ja laitoin päälle pikakuivattajaa (alakuvassa Mavala). Tätä toistetaan kunnes kaikissa kynsissä on sanomalehtipinta.
Ja kannattaa ottaa huomioon mistä lehtiartikkelista palaset kynsiin leikkaa. Oikein taitavalla suunnittelulla voi saada ns. kannanottokynnet, jossa tekstillä on todella merkitystä ja se näkyy kokonaan.
Harmi vaan, että ensimmäisen kokeilun ja puolentoista tunnin ähertämisen jälkeen kynnet pysyivät kuosissaan alle 24h. Ehdin kuitenkin näyttämään niitä kaikille! Isänpäivälle sunnuntaihin ne eivät kestäneet...
Lumenen aluslakka ja Mavalan pikakuivattaja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti