There is a possibility.

Eilen olin hieman haikeissa tunnelmissa, sillä ukkini kuolemasta tuli kuluneeksi neljä vuotta... Miten aika voi oikeasti mennä näin nopeaan? Ei kai siitä nyt niin kauan voi olla, eihän? Tuntuu, etten ole vieläkään kunnolla sisäistänyt asiaa, ihan kuin ukki olisi vain käymässä jossain ja tulisi joskus vielä takaisin. Mutta ei tule.

Minä ja Aleksi ilmottauduttiin (miten voi olla muuten näin hankala sana kirjottaa..?) joskus syksyllä lavatanssikurssille ja se pyörähti sitten käyntiin eilen. Vähän jännitti, olen kyllä tanssinut vanhojentanssit, mutta ei se ole kumminkaan ihan sama asia. Ei siellä oppinut tanssimaan perustansseja niin että voisit vaan lähteä - no, semmosiin kunnon vanhanajan tansseihin! Eilisen perusteella tulin siihen lopputulokseen, että meikä on varustettu kahdella saman puolen jalalla eikä mistään meinannut tulla oikein mitään. Kaikkea vaikeutti lisäksi se, että pikkuinen sali oli täynnä ihmisiä ja yhteentörmäyksiltä ei voinut millään välttyä (josta seurauksena minulla on jalassa jonkun naisen korkkarin koron kuva, au!) ja musiikin tahti oli aivan liian nopea harjoitteluun. Ja onneksi molemmat tykkää hermostua kun ei onnistu tekemisessään... Jospa tästä kuitenkin kehityttäisiin ja oltaisiin kurssin loputtua tanssin ihmelapsia. Hassua, aika moni oli tullut kurssille seuraavana kesänä koittavien häiden takia. No, me sitten osataan jo valmiiksi kun se aika koittaa, heh heh ;D

Ollaan koukussa yatzyyn!
ps. siinä on lilat nopat

Voiko yhtään enempää ärsyttää kun että neulot sormet ja ranteet verillä villasukkaa ja sitten huomaat, että toinen parista on kuin onkin jostain kumman syystä aivan liian iso vaikka olet neulonut samoilla puikoilla ja täysin ohjeen mukaan?! Ihan pyllystä, sanon minä. Kesällä kai olin sitten joku tiukkapipo ja neuloin paljon kireämpää tai nyt olen ollut liian lössykkä ja neulonut liian löysää. Argh.

 Sain mummulta jouluna ihanan uuden lasipurkin. Näille pitäisi keksiä joku kunnon paikka missä ne tulisivat edukseen, mutta kyllä tämä koristaa jo aika kauniisti makkarin tikapuitakin.

Haluaisin tosi kovasti mennä kattomaan Anna Kareninaa leffaan. Kyllä, olen lukenut sen opuksen (viime vuoden lukuprojekti, jonka tarkoituksena oli "miellyttää" venäjän opettajaani kun se tykkäsi kysyä kuka oli lukenut kyseisen teoksen. No, eihän se sitä enää kysynyt kun olin oman luku-urakkani saattanut kolmen kuukauden taistelun jälkeen päätökseen...), mutta haluaisin nähdä sen kevennettynä. Jospa siitä olisi jätetty pois kaikki heinänniittojutut sun muut tylsät maatalouden parannusehdotelmat 1800-luvulla. Niin siis, toki minä suosittelen lukemaan tuon klassikkoteoksen Tolstoilta! Sisua se vaatii kuitenkin ja paljon.

P.S. Odotan innolla ensi viikonloppua kun vanhempani tulevat käymään ja ovat jopa yötä! Iskä ei ole käynytkään täällä kun viimeksi muutossa elokuussa. Johan se on siis aikakin...