Scuba diving

Kalevi-setä Seikkailukeskuksesta (ja meidän ryhmästäkin) kävi vierailemassa viime viikolla palvelujen markkinointi kurssilla kertomassa omasta yrityksestään ja sen haasteista markkinoinnin puitteissa. Se herätti muistoja viimevuotisesta sukelluskokeilustamme jonka teimme erään kurssin innoittamana. Se oli hyvin jännää ja ennenkaikkea hienoa! Jos minulla olisi enemmän rahaa, osallistuisin sukelluskursseille ja lähtisin pätevyyden saatuani jonnekkin kirkkaisiin vesiin kaloja katsomaan. Kuten alla olevassa kuvassa hyvin on havainnollistettu:

www.scubamike.net/wp-content/uploads/Scuba-Diving.jpg

Joo, olisi hienoa, vaan taitaa jäädä haaveeksi. Kurssien hinnat pyörii ainakin tällä hetkellä minulle saavuttamattomilla tasoilla. Mutta oli se hauskaa käydä kokeilemassa Niiralan uimahallissakin miltä se happilaitteilla hengittäminen tuntuu ja miltä maailma näyttää vedenpinnan alapuolella. Sukeltaminen on hyvin rauhoittavaa, koska siellä ei kuule mitään muuta kuin oman hengityksen ja ajatukset. Se on todella maagista ja täysin oma maailmansa. Se, että sukeltaa uimalaseilla pidättämällä hengitystään ei ole läheskään sama asia. Mieti kun istut pohjassa ja katsot ylöspäin kohti kimaltelevaa veden ja ilman rajapintaa.. On rauhallista ja kuulet vain oman tasaisen hengityksen ja tunnet regulaattorista nousevat kuplat kasvoillasi. Miten joku ei halua sukeltamaan?!

Perheenlisäystä

Meidän perhe lisääntyi kahdella uudella jäsenellä, Petterssonilla ja Eemil-pöllöllä. Ei yhtään pelottavan näkönen tuo Pettersson... Miettikää kun tuommosen näet ensimmäisenä kun avaat aamulla silmäsi, tai vaikka jos se tulisi vastaan yöllisellä vessareissulla.

ps. Jos jollekin on vielä jäänyt hämäräksi, niin olemme molemmat aika kovia pehmolelufaneja. Näiden kahden lisäksi pesueeseen kuuluu norsu, Lutris (saukko), possu ja kettu sekä tietenkin käärme.

Kasvisruokaa

Nyt omilla asuessani  herkulliset kasvisruuat ovat löytäneet tiensä keittiööni. Silloin kun asuin vanhempieni luona kasvisruuat eivät saaneet kannatusta juuri ollenkaan (jostain kumman syystä), enkä ole koskaan ajatellut niitä pelkäksi pääruuaksi vaan lisäkkeenä. Liha, kala tai kana sen aterian muka aina teki. Minulla ei ole mitään lihaa vastaan, suussasulava pihvi on silloin tällöin mitä ihanin nautinto, mutta jotenkin kana ja perus lihasuikaleet sun muut tuntuvat nykyään tökkivän. Jauhelihaakaan ei joka päivä voi olla, joten kasvisruoka on piristävä vaihtoehto ainaiseen liha/kanaruokaan. Kalaa en oikein pysty syömään, kai olen vähän allerginen, joten sitä nyt ei näy meillä.

Kasvikset, mitä niistä nyt sitten muka voisi tehdä? Perunaa, porkkanaa, lanttua... Ei heti herätä lämpimiä tunteita, saati kehitä herkullisen ruuan mielikuvaa. Kaupassa käydessä tuntui ideoiden olevan taas vaihteeksi loppu. Mitä syödään... Vihannesosastolla päähän pälkähti kasvispata kun otin paprikan ostoskoriin. Mukaan lähti sen lisäksi myös kukka-ja parsakaali sekä bataatti. Kokeilkaa ihmeessä, kasviksia voi valita sen mukaan mistä tykkää tai mitä kaapista löytyy. Padasta löytyi myös soijarouhetta, se lisää ruokaisuutta ja on ihan hyvää. Mausteita saa laittaa reilulla kädellä, jotta ruoka maistuisi jollekkin. Niitäkin saa laittaa oman maun mukaan, suolaa, pippuria, cayannepippuria, paprikamaustetta, jne. Itse sipulin suurena ystävänä laitan sitä automaattisesti lähes kaikkeen mahdolliseen.

Saattaa näyttää epämääräiselle,
mutta on oikeesti tosi hyvää.

Paprikaa

Bataattia

Kukkakaalia

Parsakaalia

Sipulia

Valkosipulia

Soijarouhetta

Mausteita

2 purkkia kermaa

Kasvikset pilkotaan ja laitetaan uunivuokaan, lisätään soijarouhe, kerma sekä mausteet. 

Paista uunissa 200 asteessa noin 45min (kunhan kasvikset on kypsiä).

Fantastista elämää

Sain kuin sainkin puhuttua Aleksin ympäri lähtemään minun kanssani elokuviin katsomaan Anna Kareninaa! Ehtoina tosin olivat, että en halua kuulla yhtäkään huokausta, negatiivista kommenttia tai muuta kökköä. On tosi ärsyttävää katsoa ja keskittyä johonkin elokuvaan kun joku alituisesti kommentoi tai huokailee (esim. kun katsottiin Twilight-leffoja... No, ehkä ne ansaitsikin kaikki kommentit.) Huokauksia kuulin kyllä leffassa, mutta en kyseisen herran puolesta vaan takana istuvan miehen suusta. Taisi olla sen mielestä pelkkää tuskaa...
Elokuva oli aika hyvä, lavastus oli hoidettu kiehtovaksi osittain teatterityyliin. Tarinasta oltiin saatu yllättävän yhtenäinen vaikka tapahtumista ehkä noin kolmannes oli leffaan päässyt kirjasta. Aika monta henkilöhahmoakin oli karsittu pois. Tottahan se on, että jos kaikki tapahtumat olisi ängennyt tuohon niin 2h 20 min sijaista kesto olisi varmaan ollut lähempänä kahdeksaa tuntia. Mikä minua harmitti eniten oli se, että kirjassa Anna Kareninan hahmo oli hieman täyteläisempi ja leffassa (näyttelee Keira Knightley) Anna oli tosi laiha. Lisäksi jotkut asiat, kuten Annan ja Aleksei Kareninin keskinäinen suhde, jäi hieman hämäräksi. Mutta kaikenkaikkiaan en kokenut elokuvaa rahojen tai ajan tuhlaukseksi.

Olin kyllä taas maailman fiksuin... Silitän petivaatteet lähes aina (vaikka sisareni ei sitä voikkaan uskoa, hmh!) kun olen ne pessyt, koska ne tuntuvat paljon paremmilta sileinä. Vaatiihan se monta minuuttia aikaa elämästä ja on kaikinpuolin aika rasittavaa puuhaa, mutta kaikki se on sen arvoista. Niin koitti taas se aika kun pääsin ottamaan silityslaudan sekä -raudan kaapista ja koettelemaan hermojani. Fiksuna tyttönä ajattelin yhdistää epämukavaan puuhaan jotain kivaa, joka veisi ajatuksia edes vähän pois työstä. Telkkarista tuli sopivasti Emmerdale (olen jotenkin mystisesti ajautunut TAAS sen pauloihin... Harvinaisen koukuttava sarja) ja pystytin sitten laudan telkkarin läheisyyteen. Sitten sitä piti kääntää vähän jotta näkisin paremmin ja sitten kaikki olisi täyde... Kakka. Antennijohto ei ollut tarpeeksi pitkä ja päätti mennä rikki. Heh heh. Eipä katsota  Emmerdalea tai mitään muutakaan koko iltana! Pelastava enkelini ei ole kotona ja korjausohjeiden antaminen puhelimessa sekä minä ei ole hyvä yhdistelmä, tuottoisasta nyt puhumattakaan.  Silitin kuitenkin ja hyvää jälkeä tuli.

TODISTUSAINEISTOA

Tänään oli pitkästä aikaa ihanan kirpakka ilma! Puut olivat kauniita auringonvalossa. Erimukavaa kävellä kouluun upeissa maisemissa pukeutuneena muumioksi (ps. kannattaa pukea ne toppahousut, kaikki on paljon kivempaa kun ei palella!).

"So tell me when you hear my heart stopYou're the only one that knows"

There is a possibility.

Eilen olin hieman haikeissa tunnelmissa, sillä ukkini kuolemasta tuli kuluneeksi neljä vuotta... Miten aika voi oikeasti mennä näin nopeaan? Ei kai siitä nyt niin kauan voi olla, eihän? Tuntuu, etten ole vieläkään kunnolla sisäistänyt asiaa, ihan kuin ukki olisi vain käymässä jossain ja tulisi joskus vielä takaisin. Mutta ei tule.

Minä ja Aleksi ilmottauduttiin (miten voi olla muuten näin hankala sana kirjottaa..?) joskus syksyllä lavatanssikurssille ja se pyörähti sitten käyntiin eilen. Vähän jännitti, olen kyllä tanssinut vanhojentanssit, mutta ei se ole kumminkaan ihan sama asia. Ei siellä oppinut tanssimaan perustansseja niin että voisit vaan lähteä - no, semmosiin kunnon vanhanajan tansseihin! Eilisen perusteella tulin siihen lopputulokseen, että meikä on varustettu kahdella saman puolen jalalla eikä mistään meinannut tulla oikein mitään. Kaikkea vaikeutti lisäksi se, että pikkuinen sali oli täynnä ihmisiä ja yhteentörmäyksiltä ei voinut millään välttyä (josta seurauksena minulla on jalassa jonkun naisen korkkarin koron kuva, au!) ja musiikin tahti oli aivan liian nopea harjoitteluun. Ja onneksi molemmat tykkää hermostua kun ei onnistu tekemisessään... Jospa tästä kuitenkin kehityttäisiin ja oltaisiin kurssin loputtua tanssin ihmelapsia. Hassua, aika moni oli tullut kurssille seuraavana kesänä koittavien häiden takia. No, me sitten osataan jo valmiiksi kun se aika koittaa, heh heh ;D

Ollaan koukussa yatzyyn!
ps. siinä on lilat nopat

Voiko yhtään enempää ärsyttää kun että neulot sormet ja ranteet verillä villasukkaa ja sitten huomaat, että toinen parista on kuin onkin jostain kumman syystä aivan liian iso vaikka olet neulonut samoilla puikoilla ja täysin ohjeen mukaan?! Ihan pyllystä, sanon minä. Kesällä kai olin sitten joku tiukkapipo ja neuloin paljon kireämpää tai nyt olen ollut liian lössykkä ja neulonut liian löysää. Argh.

 Sain mummulta jouluna ihanan uuden lasipurkin. Näille pitäisi keksiä joku kunnon paikka missä ne tulisivat edukseen, mutta kyllä tämä koristaa jo aika kauniisti makkarin tikapuitakin.

Haluaisin tosi kovasti mennä kattomaan Anna Kareninaa leffaan. Kyllä, olen lukenut sen opuksen (viime vuoden lukuprojekti, jonka tarkoituksena oli "miellyttää" venäjän opettajaani kun se tykkäsi kysyä kuka oli lukenut kyseisen teoksen. No, eihän se sitä enää kysynyt kun olin oman luku-urakkani saattanut kolmen kuukauden taistelun jälkeen päätökseen...), mutta haluaisin nähdä sen kevennettynä. Jospa siitä olisi jätetty pois kaikki heinänniittojutut sun muut tylsät maatalouden parannusehdotelmat 1800-luvulla. Niin siis, toki minä suosittelen lukemaan tuon klassikkoteoksen Tolstoilta! Sisua se vaatii kuitenkin ja paljon.

P.S. Odotan innolla ensi viikonloppua kun vanhempani tulevat käymään ja ovat jopa yötä! Iskä ei ole käynytkään täällä kun viimeksi muutossa elokuussa. Johan se on siis aikakin...

Opinnot

Niin se koulu taas alkoi, aika kevyesti tosin tällä kertaa. Olin odottanut jotain tappojaksoa, koska syksyltä osa kursseista jäi toteutumatta ja meitä ollaan peloteltu kakkosvuoden kauheudesta. No, voihan tämänkin mieltää kamalaksi - minulla ei ole kuin kolme kurssia tässä jaksossa ja keskiviikot sekä perjantait on vapaita. Tämä viikko tosin on vieläkin kevyempi, koulua on vain eilisen lisäksi torstaina.

Olen aika innoissani yhdestä kurssista, production of tourism activities eli ohjelmapalvelujen suunnittelua! Kaikkein hienointa tässä on se, että me saamme ihan itse suunnitella ja toteuttaa päivän tapahtuman Kasurilassa Savonian henkilökunnalle ja opiskelijoille. Ja tämä on tietenkin tarkoitus toteuttaa oikeasti! Päästään siis tosi toimiin kerrankin.

Voisin marista seuraavasta asiasta sen miljoona vuotta, mutta minkäs teet. Kun "valitsin" tämän alan, olin omasta mielestä tulevinani suomenkieliselle koulutusohjelmalle. Sitten meidän ryhmä oli ensimmäisenä koekaniinina suorittamassa matkailun perusteet (meillä siis basics of tourism services) englanniksi. No tietäähän siinä jo mitä minulle kävi, hylsy tulla heilahti. En koe olevani englannissa mikään erityisen surkea, mutta on se aika rankkaa opetella alan sanastoa vieraalla kielellä. Ja ajatella asioita laajasti ja yhdistellä niitä toisiinsa ja sisäistää ja tuottaa kunnon tekstejä että olet ymmärtänyt, varsinkin jos kyseiselle henkilölle se tuottaa jo ongelmia suomeksi. Sitten seuraavissa kursseissa huomasi, ettei tiennyt niistä "perusjutuista" yhtään mitään vaikka niiden piti olla hallussa. Mutta en voi kadehtia tulevia opiskelijoita - kuulemma kaikista niistä ammattiopinnoista (vai miksikä niitä nyt kutsutaan, kumminkin kaikki mitkä liittyy matkailuun ja sanastoon, teorioihin) kaavaillaan enkunkielisiä. Enpä usko, että olisin ikinä selvinnyt englanninkielisestä asiakaslähtöisestä palvelujen tuottamisesta ja markkinoinnista hengissä saati saanut raporttiin aikaiseksi...mitään. Eikö se olisi siis se ja sama vaihtaa koko roska englanninkieliseksi ja mainostaa sitä suoraan sellaisena? Voisi tällaiset huonot jäädä tulematta. Pyh.

Osa kielten opettajistani lukiosta tai yläasteelta voi pitää minua ihan tärähtäneenä kun olen niin innoissani muuten kielten opiskelusta. En nimittäin ikinä ole ollut erityisen hyvä tai vahva noissa aineissa. Olen saanut jonkin ihmeellisen piston esimerkiksi ruotsin opiskeluun (täältä tullaan Resemål till Finland). Hyvä puoli tällä alalla on se, että kielten opiskeluun kannustetaan ja meidän matkailijoiden pitää lukea kolmas kieli. Tarjolla on ranskaa, saksaa, venäjää ja espanjaa. Haaveilen ranskan peruskurssista, koska sen jälkeen olisin opiskellut kaikkia noita kieliä... Saksan kertauskaan ei olisi pahitteeksi ja reston saksan opettaja on vaan ihan paras (pitää myös ruotsia, olisiko innostukseni hänen ansiotaan?)! Jos ei muuten tämä ala innosta, niin kielitarjonta pelastaa kyllä kaiken.

Levottomat päivät

Jossain vaiheessa lomapäivät alkavat tuntua suorastaan raskaille, kaikki on jo tehty mitä ihminen voi vain tehdä. Onneksi omistan aika vilkkaan mielikuvituksen!

Käytiin Aleksin kanssa luistelemassa. Ei ollut mitenkään helppo tehtävä löytää Nepalista kaukaloa tai jäätä... Kaupungin sivuilla luki, että sellainen on olemassa, mutta että missä, sitä ei kerrottu. Useamman kymmenen minuutin netissä surffailun jälkeen löysin sen sattumalta. Alueella oli sekä kaukalo että tavallinen avojää. Lumisateesta huolimatta oli ihanaa päästä liukumaan taas jäälle! Takapuolikin alkaa pikkuhiljaa parantua edelliseltä luistelukerralta...

"amatööri"

Kaikki miljoona levyä saivat paikan kaapista silmän ulottumattomista pölyttymästä, jee (tosin näistä yksikään ei ole minun)! Voisi joskus rueta ihan työkseen kuuntelemaan näitä... En usko, että siihen riittäisi päivä. Tekemistä!

Löysin maalausinspiraationikin jostain laatikon pohjalta...

Syötiin muutama viikko takaperin kaverin maastamuuttajaiskahveilla jotain tosi herkkua. Ohjeen innoittamana tehtiin sitä uudelleen, mmmm.... Aika makeaa se on, mutta hyvää. Kiitos Pauliina!

Niin ja löysin mitä mahtavimman soittoäänen uuteen puhelimeeni (juuri minuun sopiva)!!!! 

2013!

Vuosi 2012 on nyt paketissa. Kokonaisuudessaan vuosi oli täynnä hyviä hetkiä, eikä huonoiltakaan vältytty. Kummallista miten yhteen vuoteen saa mahtumaan niin paljon ja miten se on ollut niin suurta vuoristorataa. Joskus tuntui, että en selviäisi hengissä vuoden loppuun, mutta tässä sitä ollaan. Mitään en silti vaihtaisi pois; pitää kokea surua, jotta iloiset hetket tuntuisivat paremmille ja arvokkaimmille. Pohjalta on vain tie ylöspäin ja ihminen pystyy kantamaan yllättävän paljon murtumatta. Nyt voisin ottaa uuden vuoden 2013 rauhallisemmin. Kiitos.

Mitäs kaikkea sitä tulikaan sitten tehtyä?

Pääsin taas kummiksi aivan ihanalle, hymyilevälle pikkupojalle. Nyt minulla on kaksi kummipoikaa, enkä kumpaakaan vaihtaisi pois. Harmi vain, että asun kaukana enkä näe heitä niin usein kuin haluaisin...

Muuttaminen on yllättävän rankkaa puuhaa, varsinkin jos omat tavarat on vaihtanut osoitetta kaksi kertaa, on kantanut Aleksin tavarat saman katon alle ja sen lisäksi olen auttanut siskoani muutossa alkuvuodesta (vai oliko se sittenkin edellisen vuoden puolella...?) Oulussa. Nyt voisin yrittää asua samassa asunnossa ainakin sen vuoden (ps. tämä on epävirallinen uudenvuoden lupaus).

Käytiin tammikuussa koulun puolesta Helsingissä Matkamessuilla. Matkakuumehhan se siellä vaan iski.

kesä on petollista aikaa jaloille

Arvoitus pikkupojille

Kesä oli omalta osaltani aika railakas. En tehnyt vielä harjoittelua enkä saanut mitään kesätyöpaikkaa, joten minulla oli kolme ja puoli kuukautta aikaa tapettavanani. Luulisi tuon olleen pitkästyttävä ajanjakso, varsinkin kun olin suurimman osan ajasta Kuopiossa, mutta siitä tulikin yksi parhaimmista kesistä elämässäni! Tapasin älyttömän paljon uusia ihmisiä, otin aurinkoa ja yksinkertaisesti nautin elämän hetkistä. Löysin itsestäni uusia puolia, rohkeamman ja repäisevän. Ei sitä ennen ole tullut ihailtua auringonnousua satamassa (nukkumatta sitä ennen) tai käveltyä kotiin kahdeksan aikaan aamulla kun ilta venähti pitkäksi hyvässä seurassa. Kesällä tapasin myös Aleksin ja se muutti elämääni aika rajulla otteella, positiivisessa mielessä tietenkin. Tätä kaikkea helpotti se, että asuin kesän ajan satamassa ja keskustaan ei ollut kuin se noin kilometri. Terasseille eksyminen oli turhan kätevää...

Kun Iskelmäviikkojen aika oli koittamassa, halusin ehdottomasti sinne anniskelupuolelle myymään. Kävinkin siellä seisomassa ja viihdyttämässä asiakkaita kolmen illan ajan. Rankkaa oli, mutta hauskaa! Ja tuonkin tein ihan hyvää hyvyyttäni, ilman palkkaa talkoolaisena. Kaiken kruunasi se, että pääsin aikaisemmin kesällä solmimani tuttavuuden ansiosta käymään bäkkärillä syömässä voileipää!

Olen päättänyt joskus 15 vuotiaana, että haluaisin tatuoinnin. Loppukesällä siihen tuli tilaisuus ja kävin hakkauttamassa ihooni auringon. Alunperin sen paikka piti olla selässä, niin että se olisi nopea ja helppo piilottaa eikä näkyisi itselle koko aikaa. Jostain kumman syystä se ilmestyikin käteeni, näkyvälle paikalle. En kylläkään ole katunut sitä, päinvastoin. Olin varma, että tatuoinnin ottaminen sattuisi ihan kamalasti, mutta se oli yllättävän kivutonta. En usko, että tämä jää viimeiseksi, mutta vielä se ei ole mitenkään ajankohtainen.

kynnet asiaankuuluvasti lakattuna

Syksyllä alkoi koulu ja melkein heti tiedossa oli Kauppakadun improbatur. Osallistuttiin siihen tällä kertaa asenteella ja valitsimme teemaksi Kiss- yhtyeen. Ei voitettu, mutta viihdytettiinpä ainakin kanssaolijoita. On se ollut näky kun viereisessä autossa on istunut neljä hirveisiin Kiss-maskeihin maalattua ihmistä... Lick it up!

tästä sitä lähdettiin

Loppusyksy menikin omaa kotia laittaessa, sitten kun kaikki se draama oltiin saatu päätökseen. Nyt minusta tuntuu, että olisin kotona.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE JA MINULLE!