maanantai 19. marraskuuta 2012
Welcome to the jungle
Nyt voin tuulettaa vähän, sain vihdoin aikaiseksi kukkien laittamisen uusiin ruukkuihin! Se on mielestäni ihan supermukavaa puuhaa, sormien ja käsien upottaminen multaan tuntuu joka kerta yhtä hyvälle. Saattaa kuulostaa omituiselle, myönnän. Silti työn aloittaminen vie aina aikaa, koska tiedän kuinka paljon sotkua siinä saa aikaiseksi! Tällä kertaa otin varman päälle ja puuhastelin kylppärissä minimoiden siivousvaiheen työmäärän. Minulla oli kaksi tädiltä saamaani Anopinhammasta ja yksi A:n tuntematon kukka sekä kolme uutta kasvin versoa odottamassa uutta ruukkua (ja karsimista) . Ongelma oli siinä, ettei minulla ollut kuin kolme kukkaruukkua. Niinpä toinen Anopinhampaista jäi vielä odottelemaan vuoroaan.
Vain aika näyttää onnistuinko olemaan tuhoamatta kukkiamme. Toisaalta, minusta tuntuu hetkittäin, että asuisimme jossain viidakossa... aina vain kukkia kukkia kukkia kukkia, katsoitpa minne hyvänsä! Taisin joskus valittaa kasvien puuttumisesta, mutta nyt asia on selvästi korjattu. Eipä sillä, että se olisi huono asia. Tykkään vihreästä ja elävästä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti