perjantai 30. marraskuuta 2012

Talvikengät

Koska talvi on vihdoin ja viimein tulossa, arktiset olosuhteet lisääntyvät, on aika kaivaa jälleen kaikki talvivaatteet esille! Ehdin käyttää talvikenkiäni muutaman kerran tässä syksyllä, silloin kun sitä lunta oli. Silloin katsoin niitä vähän tarkemmin ja huomasin niiden olevan aika huonon näköiset. Maksoin niistä maltaita keväällä ja tykkään edelleen älyttömän paljon, joten tahdoin totta kai huoltaa ne jotenkin. Löysinkin kaapista purkin jotain mönjää jonka olin ostanut samalla kun kengätkin. Siispä käsittelin saappaat sillä ja tsadam! Ne ovat kuin uudet (niissä olosuhteissa kuin on mahdollista)!

Ei yhtään eroa...

Ja kuin uudet!

Möhnäpurkki

Tupaantuliaiset

Voin kyllä rehellisesti sanoa, että oli parhaimmat tupaantuliaiset tähän mennessä! Ihmisiä tuli kuin tulikin, vaikka aluksi näytti ettei kukaan pääse tulemaan. Kieltämättä muutamaa ihmistä jäin kaipaamaan, mutta aina kaikki ei vaan pääse, varsinkin jos välimatkaa on paljon. Tutustuin uusiin ihmisiinkin!

Tarjolla oli vaikka mitä; tehtiin kahta erilaista kääretorttua, toinen oli tumma marianne-vaniljarahkatäytteellä ja toinen kuningatarrahkalla mansikkahillon kera. Nam! Niihin nähtiin kaikkein eniten vaivaakin, meillä kun ei tuossa vaiheessa vielä ollut sähkövatkainta... Mietinpähän vaan, miten ennen aikaan on pärjätty pelkällä käsipelillä?! Siinä ensinnäkin kestää semmonen 20 minuuttia ja toiseksi, SIINÄ MENEE HERMO! Kumminkin, näitten lisäksi tarjolla oli juusto-kinkkusarvia, mustikkapiirakkaa ja joulutorttuja. Pipareita ja glögiäkin oli joulun kunniaksi, mutta unohdin laittaa ne esille... Minusta ei taida koskaan tulla pätevää emäntää. A vastasi juomapuolesta ja loihtikin mainion boolin.

Booli 



Kehittelimme perjantai-iltana sushien, juustojen ja viinin äärellä A:n, siskoni ja tämän avopuolison kanssa jotain tekemistä lauantai-illaksi. Tuloksena oli aika hankala tietovisa. Mutta taisi olla ihmisillä ihan mukavaa siinä miettiessä... Bonuspisteitä saattoi saada sen mukaan, miten hauskaa meillä tuomareilla oli. Voittajajoukkueelle tarjottiin kuohuviiniä. Olisi kyllä ollut hauska osallistua itsekkin, mutta jostain kumman syystä se ei oikein käynyt päinsä...

Käytiin muuten neljästään perjantai-iltana ennen sushia, juustoja ja viiniä KalPa- Kärpät pelissä Niiralan montussa. Harvinaisen hauska peli olikin kyseessä, kannatin molempia joukkueita. Joku vähän katsoikin pahalla silmällä kun hurrasin jokaisen maalin kohdalla. Kärpät sen ottelun sitten jatkoajalla vei, aika kuumissa tunnelmissa. Ihmiset olivat tuohtuneita ja huusivat tuomareille nuijjaa ja heittelivät roskaa jäälle. Tyhmää käytöstä... Mutta oli kyllä muuten tosi mukavaa käydä, varsinkin juuri näiden kahden parhaan joukkueen ollessa samaan aikaan jäällä.

Ilmeisesti oli hyvä fiilis

Paradise Oskar - Da Da Dam

(ei, en ole vieläkään kyllästynyt tähän biisiin! :D )

maanantai 26. marraskuuta 2012

Ja eikun leipomaan!

Aakkosherkku

Eräänä iltana syötiin aikamoista herkkua. Jonkun mielestä. Tämän on siis kehittänyt herra A.


                                                                   Aakkosia
                                                                   Juustoa
                                                                  Voita

Sipaise voita Aakkosen päälle, kääräise juustoviipaleeseen ja nauti. Ei tarvitse edes paistaa tai lämmittää. Erittäin nopea ja helppo resepti.

Sushit


Tehtiin perjantaina siskoni kanssa susheja. Meitä molempia oli tehnyt näitä mieli jo jonkin aikaa, eikä meidän miehet olleet näitä vielä maistaneetkaan. Näihin laitettiin basmatiriisin ja merilevämattojen lisäksi kylmäsavulohta sekä kurkkua. Eli myös meidän kalanvieroksujien makuun! Näitä voi dippailla soijakastikkeeseen, mutta minusta (ja enemmistön puolesta) sushit olivat parhaimmillaan ilman sitä. Jos joku miettii onko näitten tekeminen hankalaa tai jättää juuri siinä luulossa sushien tekemisen muille, niin älkää pelätkö! Turhaan jännittää, tämä on tosi helppoa! Minä nämä tein... Ja miehetkin tykkäsivät.

Kinkku-juustosarvet


Tein tupareille kinkku-juustosarvia ja niiden suosio yllätti minut taas. Minulla ei ole aavistustakaan mistä resepti on peräisin, mutta on ollut ehdottomasti paras tähän mennessä. Silti on pakko myöntää, että makuja ja koostumuksia on niin paljon kun on leipojiakin. Vaikka kyseessä olisi sama resepti, niistä tulee jokaisen käsissä erilaisia. Itse tykkään vaihdella ja lisätä täytteeseen tulevia raaka-aineita. Esimerkiksi aurajuusto ja pekoni ovat loistavia kinkun ja juuston kavereita!

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Come a little bit closer...

Tänään vähän kuvia...


Joku tiesi oikean värin.

Työn alla

Jacksonini mun



Sain tämän kortin tuliaisina siskoltani
 ja sen poikaystävältä Prahasta,
piristys!

...ja musiikkia!

 Stam1na - Yhdeksän tien päät

The Haunted - Abysmal



maanantai 19. marraskuuta 2012

Welcome to the jungle

Nyt voin tuulettaa vähän, sain vihdoin aikaiseksi kukkien laittamisen uusiin ruukkuihin! Se on mielestäni ihan supermukavaa puuhaa, sormien ja käsien upottaminen multaan tuntuu joka kerta yhtä hyvälle. Saattaa kuulostaa omituiselle, myönnän. Silti työn aloittaminen vie aina aikaa, koska tiedän kuinka paljon sotkua siinä saa aikaiseksi! Tällä kertaa otin varman päälle ja puuhastelin kylppärissä minimoiden siivousvaiheen työmäärän. Minulla oli kaksi tädiltä saamaani Anopinhammasta ja yksi A:n tuntematon kukka sekä kolme uutta kasvin versoa odottamassa uutta ruukkua (ja karsimista) . Ongelma oli siinä, ettei minulla ollut kuin kolme kukkaruukkua. Niinpä toinen Anopinhampaista jäi vielä odottelemaan vuoroaan.






Vain aika näyttää onnistuinko olemaan tuhoamatta kukkiamme. Toisaalta, minusta tuntuu hetkittäin, että asuisimme jossain viidakossa... aina vain kukkia kukkia kukkia kukkia, katsoitpa minne hyvänsä! Taisin joskus valittaa kasvien puuttumisesta, mutta nyt asia on selvästi korjattu. Eipä sillä, että se olisi huono asia. Tykkään vihreästä ja elävästä.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Se on taas sunnuntai!

Sunnuntaiaamuisin on paljon mielekkäämpää herätä (ja kyllä, JOUDUN heräämään pikkuisen ennen kymmentä tämän takia...), koska Yle näyttää uusintana lapsuuteni yhtä parhaimmista lastenohjelmista, Tohtori Sykeröä! Jotkin jaksot muistaa ulkoa, toiset taas palaavat mieleen pikkuhiljaa jakson edetessä, herättäen uinuvia muistoja, tunteita joita kyseinen jakso minussa pienenä on tuottanut. Hassua, miten esimerkiksi nähdessäni kiviä syövän monsterin (jaksossa Matka Brasiliaan) tunsin suurta jännitystä. Taisi olla pienelle minulle suurikin juttu! On se vaan kerrassaan mahtava lastenohjelma.

Aloitin eilen joulunvieton ja paistoin tälle vuodelle ensimmäiset joulutortut. Illalla olikin ihanaa vain istua ja nauttia niistä, koska koko päivä oli yhtä hullunmyllyä. Saatiin kuin saatiinkin kannettua viimeiset A:n tavarat uuteen osotteeseen! Muuttaminen kahdestaan on paljon raskaampaa kuin mitä isommalla joukolla. Nyt minunkin panostani tarvittiin enemmän, kun jouduin kantamaan painavia tavaroita. Omissa muutoissani apuna on ollut pikkuveljeni ja isäni, jotka ovat hoitaneet painavimpien tavaroiden roudaamisen, kiitos siitä!



Ennen muuttopuuhia kävimme kiertelemässä huonekalukaupoissa. Olemme haaveilleet uudesta keittiönpöydästä, minulla täällä kun oli vanhempieni vanha minipöytä joka huojui ja keikkui. Satuttiin löytämään molempia miellyttävä, tumma massiivikoivua oleva neljän hengen pöytä ja samaan hintaan kuului myös ne neljä tuolia. Kyseessä oli mallikappale ja sen sai tämän takia halvemmalla.


Uusi keittiönpöytä niin beigessä keittiössä.
 (kyllä, takana näkyy vanhakin...)

Samaan syssyyn löytyi myös sohva, isompi ja tietenkin parempi kuin nykyinen kulunut ja vääränvärinen romu (ostettu käytettynä muutamalla kympillä). Kaiken kukkuraksi se on vuodesohva, joten kun vieraita tulee kylään, kaikille löytyy nukkumapaikka! Eli rakas siskoni, kun tulette ensi viikonloppuna käymään niin saatte ensimmäisinä testata sitä. Kuvaa siitä ei vielä ole, koska kotiin se saapuu vasta torstaina.

Kaksi taulua seinällä!


Pakko muuten mainostaa tähän loppuun, että Askossa (josta siis ostimme nämä hankintamme) oli yksi maailman parhaimmista myyjistä! Ei voinut parempaa mieltä jättää jälkeensä kun astelimme ulos liikkeestä. Näitä ihmisiä toivon olevan lisää. 

perjantai 16. marraskuuta 2012

Hulinaviikko

Huh, mikä viikko! Tuntuu ettei koulutehtäville tule loppua koskaan ja uutta pukkaa koko ajan lisää. Mutta ne hetket kun saat vihdoin väkerrettyä jonkun raportin valmiiksi ovat palkitsevia. Saimme eilen lopulta viimeisteltyä raportin asiakaslähtöinen palvelujen tuottaminen ja markkinointi- kurssiin, eikä sen kanssa oltukkaan painittu kun puoli vuotta. Mutta sinne se nyt meni, opettajan tarkastukseen! Tosin pikkulinnut jo lauloivat etukäteen, että kokonaisuudestamme oli tykätty sen ensimmäisen version osalta. Nyt sitten vaan uudella innolla (not) Wellness Tourism Productionin kimppuun. Vähän jännittää miten raportti taipuu englanniksi...

Englannin kurssille piti keksiä oma yritys ja tehdä siitä jonkinmoinen yritysesittely. Onneksi olin reippaana aloittanut sen kehittelemisen ajoissa ennen tämänpäiväistä deadlinea... Siinä sitä taas eilen illalla oltiin, paniikissa (mutta kuitenkin täydellisyyttä tavoittelemassa) luomassa tyhjästä yritystä, sen historiaa ja tuotteita. Ihan hauska tehtävä silti kaikin puolin.

Tämän päivän piristykseksi haettiin eilen postiin saapuneet uudet taulut! Ne on kyllä hienoja. Teetätettiin siis olohuoneeseen kaksi canvastaulua omista valokuvista. Meillä yksi olikin jo (ekassa kuvassa oikeanpuoleinen), nyt ne pääsee vihdoin laittamaan seinälle.

Nämä taulut on suunniteltu pariksi

Kaikki kolme omista kuvista tehtyä taulua

Kovasti odotan tulevaa viikonloppua jolloin saadaan vihdoin ja viimein muutettua A:n loput tavarat tänne. Ensi viikko menee varmaan "sisustaessa", koska seuraavana viikonloppuna saadaan nauttia tupareista!

tiistai 13. marraskuuta 2012

Alku

Tämä blogi käsittelee suurimmaksi osaksi normaalia elämääni, eli toimii jonkinlaisena päiväkirjana. Intohimoisena valokuvaajana haluan jakaa ottamiani kuvia (en nyt pysty sanomaan ovatko ne niin hienoja kuin mitä jotkut ammattikuvaajat ottavat, mutta kumminkin...). Saatatte tulla myös näkemään joitain leivonta- ja ruuanlaittopostauksia, eritoten silloin jos olen kokenut onnistuneeni. Kaiken tämän lisäksi pidän myös neulomisesta tavattoman paljon, en omistakkaan kuin noin parikymmentä villasukkaa ja lapasta, joten niitäkin täällä saattaa vilahdella.

Olen 21- vuotias ja asun Kuopiossa. Opiskelen toista vuotta matkailualaa (eli minusta pitäisi tulla restonomi). Elämässäni on menossa jännät hetket, koska olen juuri muuttanut yhteen poikaystäväni kanssa. Tai no, poikaystäväni muutti saman katon alle kanssani, koska asuin tässä asunnossa ensin kaverini kanssa. Nyt sitten yritämme sovittaa omat elämämme tähän kolmioon ja tehdä siitä yhteinen kotimme. Haluaisin viimein kunnollisen kodin, koska olen reilun vuoden aikana muuttanut kolme kertaa, tämän vuoden puolella kahdesti. Minusta tuntuu, että en koskaan pääse juurtumaan yhteen paikkaan vaan elämä heittelee minua tilanteesta ja paikasta toiseen. Pelkästään tämän vuoden aikana olen kokenut enemmän kuin koko elämäni aikana. Toivon nyt, että olisin vihdoin päässyt, ainakin hetkeksi aikaa, niistä kaikista vastoinkäymisistä mitä elämässä pitää kokea ja pääsisin nauttimaan normaalista arjesta.

Stam1na - Puolikas ihminen

"Et eksynyt sarjamurhaajan parkkeeraamaan autoon / et uponnut suonsilmäkkeeseen tai metsänpeittoon"