perjantai 30. tammikuuta 2015

Sä oot vaan niin spesiaali





Viime viikonloppu huipentui babyshowereihin. Onnistuimme taas kerran yllättämään Lauran! Teimme vielä niin, että menimme salaa laittamaan kaikki kuntoon sillä aikaa kuin asukkaat olivat muualla. Ihan täydellistä! Ruokakaan ei loppunut kesken, vaikka sitä vähän jännitinkin. Päinvastoin, kaikki olivat enemmän tai vähemmän ähkyssä kaikista niistä herkuista, joita olimme tehneet. 

Kun asiaa olen miettinyt, niin Lauralla on kyllä ihan mahtavia ystäviä ja mies. (ja yks sisko) Ollaan nyt jo pariin otteeseen saatu yllätettyä niin ettei Lurulla ole ollut minkäänlaista aavistusta tulevasta. Tällä kertaa vaan piti olla hieman varovainen, ettei synnytys vaan käynnisty yllätyksestä! Oli kyllä kertakaikkisen onnistuneet ja mukavat juhlat! Nyt vaan odotellaan milloin pikkuinen maailmaan saapuu... Uskon, että sille poitsulle on tulossa varsin miellyttävä elämä kun ympärillä on tällaisia välittäviä ihmisiä.

Kaikki valmiina...



perjantai 23. tammikuuta 2015

Pelkkää pakkasta


Kiitos, kiitos, mutta minulle riittää! Kun mittari näyttää -20 astetta, mieliala laskee suunilleen samoille paikkeille. Periaatteessa olen aina tykännyt pakkasesta, kunhan vaan pukeutuu hyvin, eikä tarvitse ulkoilla pitkiä aikoja. Ja pakkanen tuo mukanaan usein auringon, niinkuin nytkin. Se herättää toiveen elämän jatkumisesta ja siitä, että kyllä tämäkin vaihe on taas pian ohitse.

Tällä kertaa pakkanen ei tuo ainakaan helpotusta arkeen. Päinvastoin! Kun lähtee töihin, jännittää ihan kauheasti käynnistää kylmä auto ja toivoa sen lähtevän hyrräämään. Ja sitten se vaivalloinen röhinä saa myötätunnon heräämään auton puolesta. Pyydän anteeksi joka kerran. Eikä asiaa auta yhtään se, että ikkunat ovat umpijäässä niin ulkoa kuin sisältä ja raappaillessa paljastuu noin 0,001 mm levyinen juova kerrallaan. Hinkkaat hinkkaat hinkkaat menemään, eikä työ näy juuri missään.

Ja ainut kysymys huutaa takaraivossa: miksi, oi miksi meillä ei ole autohallipaikkaa?!!
 (tai pikimmiten: miksi meille ei ole vapaata paikkaa)

Töissä sentään saan auton lämmitykseen illaksi, joten illalla on mukavampi lähteä kotia kohti. Silloin, kun varpaasi ovat umpijäässä ja pelkäät niiden putoavan pois, jos ne kolahtavat johonkin. Kylmyys on hiipinyt luihin ja ytimiin, josta sulaminen kestää useamman tunnin. Vaikka vaatetta on ollut kunnolla. Onneksi on sauna, joka lämmittää mukavasti ja nopeasti!

Kevät, tule jo! Minulla on sinua ikävä!


tiistai 20. tammikuuta 2015

The bad touch - ei menny ihan kuin Strömsössä


Viikonloput menee nykyään kyllä yhdessä hujauksessa! Ehkä yhtenä syynä on se, että olen perjantai-iltana töissä ja tulen kotiin (kumminkin jo) seitsemän aikoihin. Siinä ehtii juuri ja juuri syödä, heittäytyä sohvalle ja katsoa telkkarista True Detective -sarjaa. Pitäähän se katsoa, kun kaikki niin kehuu. Tähän mennessä se on ollut minun mielestäni ihan hyvä. Katsottava. Mutta ei se silti ole lyönyt rikki sitä wuhuu! -rajaani. Voin siis käydä hakemassa vettä tai vessassa kesken ohjelman jos niikseen täytyy.

Edellinen perjantai oli kyllä ehkä kaikkien aikojen kököin perjantai. Käytin päivän ensin kiireellä siivoamiseen, leivontaan ja kaupassa käyntiin. Sitten kiristelin hampaitani ruuhkassa postin kautta konttorille mennessä hieman myöhässä. [Kävin muuten hakemassa tämän vuoden seinäkalenterin, jonka väsäsin omista kuvista.] Ja mokasin töissä ja ruoskin itseäni suurimman idiootin tittelin ansainneena. Ja yritin sitten kotiin tultuani yrittää vielä leipoa jotain. Virhe. Sitten mökötin koko illan. Luonnollisesti.

Lauantaina sitten vietettiinkin aikaa äitin, iskän ja mummun seurassa. Oli mukavaa, että mummu pääsi näkemään millaisessa kodissa me asutaan.

Sunnuntaina pääsin vihdoinkin treeneihin! Voi elämä, meinasin läkähtyä jo lämmittelyssä. Huomasi, että takana oli kuukauden tauko ja kipeys. Olin ottanut takapakkia rajusti ja sainkin takkiini oikein urakalla. Mitä minulle treenien jälkeen jäi, oli jyrän alle jäänyt olo, kipeä otsa ja leuka sekä järjettömän järkyttävä haju! Allu nauroi minulle kun tulin kotiin, näytin kuulemma aika räjähtäneelle (ja haisin pahalle). Uskon sen kyllä, koska sille minusta silloin tuntuikin. Uusi puku oli hyvä ja se pehmeni mukavasti loppua kohden. Hihat voi lyhentää, se ei ole kiellettyä. Katsotaan miten alkaa edetä, voisi sitten mahdollisesti käyttää jossain ompelimossa. Tai äitillä.

Niin ja pitää rueta suunnittelemaan uutta aikataulua treeneille. Peruskurssit alkoivat ja "normaalit" ajat on nyt niille. Minä en tahdo luopua tästä vielä!

Löysin vanhan rakkaan kaulahuivini ensimmäistä kertaa tälle talvelle!

After. Tästä se lähtee. Sormenpäät kaipaa kovetusta...

Tekasin sunnuntaina kokeiluun sipulirenkaat. Tuli ihan hyviä, mutta täytyy kehitellä vielä.

torstai 15. tammikuuta 2015

lipasto uuteen kuosiin

Voin ihan julkisesti myöntää, että minulle ei ole kyllä pahemmin jaettu syntymälahjoina käsityötaitoja. Neulominen menee juuri ja juuri, mutta ompelukone... Ei. Kaavat? Vasarointi tai sahaaminen? Ei!

...ja sitten kohtasin ylimääräiseksi jääneen lipaston. Lipasto on vanha, äitin ja iskän peruja, useamman vuoden siskon kodissa sijainnut. Nyt se ei enää ollut tervetullut heidän uuteen kotiinsa, joten päätin adoptoida sen meille. Kunhan vain sitä tuunattaisiin ensin. Lipasto ei sopinut mielestäni sellaisenaan meidän kotiimme, vaan halusin vaihtaa sen kulahtaneen olemuksen hieman tummempaan ja "vanhanaikaisempaan" suuntaan.

Käytiin äitin kanssa ostamassa läpikuultavaa puuvahaa antiikkitammen värissä (hinta muistaakseni 31,95 €). En halunnut maalata lipastoa, koska halusin puun tulevan yhä esiin. Ja kuten on sanottukin, pidän tummemmasta. Jos joku asia minua ja Allua yhdistää, niin se on valkoisen karsastaminen. Sitä on ihan liikaa nykyään kodeissa ja sitä arvostetaan ihan liikaa yleisvärityksenä.


Ensimmäinen projekti oli lakkapinnan hiominen. Ajattelimme etukäteen, että siitä tulee hirvittävän pitkä ja uuvuttava prosessi, mutta onneksi autotallista löytyi hiomakone! Ensin vanhat nappulat irti, hiomakone käyntiin ja hommiin. Helppoa ja vaivatonta! Ja tämäkin poropeukalo osasi!



Välivinkkinä ei-niin-ammattilaisille: Kannattaa muuten hoitaa hiominen ulkotiloissa, mikäli mahdollista. Olimme yltäpäältä hienonhienossa puupölyssä ja saikin saman tien heittää vaatteet koneeseen.



Toimme lipaston kaikkine osineen sisälle lämpimään ennen sen käsittelyä. Kävin lipaston kertaalleen läpi puuvahalla. Kuivumisaika oli 24 tuntia, jonka jälkeen pinnat olisi voinut käsitellä toisen kerran. Minun mielestäni yksi kerros oli oikein riittävä.

Jos ihmettelette, miksi tuo lipaston kansi on niin laikukkaan näköinen, niin se johtuu ihan siitä, että olen hionut toisista kohtaa enemmän kuin toisesta. Jos siis haluaa tasaisen tuloksen, pitää olla tarkkana! Minulle tuo tuli vahingossa kuin tilauksesta. Tuollaista kulunutta ulkonäköä havittelin alunperinkin ja osaamattomuuttani se onnistui!


Ja tulos 24 tunnin jälkeen! Koska olin hionut väliosat käsin hiomapaperilla, jälki ei ehkä ollut niin perusteellinen kuin mitä koneella. Niinpä vaha ei tarttunut niin tummasti noihin kohtiin. Mutta kuten muuallakin, tässäkin vahinko osottautui taas vain onnekkaaksi sattumaksi! Se keventää yleisilmettä kummasti. Vanhoja puuvetimiä en halunnut laittaa takaisin, koska osa oli rikki ja se olisi pilannut uudistuneet ilmeen. Minun mielestäni siis. Siispä tiemme vei Oulussa Kärkkäiselle, josta löysimme sopivat "antiikkiset" vetimet (2 kpl 4,90 €). Kruunaa kyllä koko lipaston ilmeen, vai mitä?


Tuo lipasto ei pelkästään näytä uskomattoman hienolle (varsinkin kyseisessä paikassaan ja meidän kodissa) vaan on osoitus siitä, että tällainen poropeukalo sai aikaiseksi jotain! Olin ja olen edelleen todella ylpeä itsestäni! Ihmeiden aika ei siis ole ohi!


perjantai 9. tammikuuta 2015

Manto "X"

Koska olen menettänyt sydämeni harrastukselleni ja ensimmäinen pukuni ei ole ollut "oikea" BJJpuku, päätin hommata tälle vuodelle uuden GI:n. Tilasin TJJS Kamppailuvarusteesta Manton mustan "X":n ja se tulla tupsahti postiin muutama päivä sitten. Olin aiemmin kokeillut A2 koon pukua klubilla ja se oli minulle sopiva. A1 koon housut eivät sopineet minulle sitten ollenkaan ja takki oli aika kittana. No, tuo minun uusi GI on kokoa A2 ja siinä on sitten vähän liian pitkät hihat. Dääm. Mutta päätin pitää sen kuitenkin. Housut ovat sopivat ja takki muuten on ihan okei. Ärsyttää kun ei oikein tiedä mikä on sopiva ja oikeanlainen, kun ei ole vielä tarpeeksi kokemusta. Pesin puvun 90 asteessa, jotta se vähän kutistuisi, mutta eipä ollut merkittävää vaikutusta...

Takki. On muuten koppura.

Housut. Oikeat sellaiset.

Näin tyylikäs se onkaan. Pääsispä jo tatamille!!

Puku maksoi 125 € ja siihen vielä postikulut 8 €. Tuo oli halvimmasta päästä, esimerkiksi Keikon puvut ovat luokkaa 135-155 €. Jospa siis tuo ajaisi nyt asian (apua taas minä ajattelen näin!!!!!!!), ettei tarvitse olla uutta pukua taas ostamassa. Mutta onpa muuten aika hieno tuo musta väri! Valkoista en halunnut, koska siinä näkyy niin helposti tahrat. Saa sitten käytössä nähdä, haalistuuko musta miten nopeasti. Ja kerron sitten, kun olen päässyt kokeilemaan pukua, että onko tuo takki liian iso... Nyt kärvistelen nuhan kanssa, enkä ole päässyt treenaamaan! Hyvin alkoi minun "2015 on treenin vuosi". Plääh.


lauantai 3. tammikuuta 2015

vuosi 2014

Taas on aika menneen vuoden katsaukseen! Tuntuu, että tämä vuosi on ollut lyhyt ja sujahtanut nopeasti ohitse. Mutta kun tässä alkaa pohtimaan ja kelaamaan taaksepäin mitä kaikkea sitä vuoteen kuuluikaan - no, eipä ole valittamista! On menty laidasta laitaan ja tapahtumasta toiseen. Alla on sekalaisessa järjestyksessä vuoden kohokohdat.



Pääsin matkustamaan alkuvuodesta ensin hiihtolomalla Prahaan ja sitten kuukauden päästä siitä Pietariin. Praha oli kyllä kaunis kaupunki ja se tarjosi tällaiselle oluen ystävälle laajan valikoiman paikallisia tuotteita. Sinne olisi kiva päästä joskus uudelleen. Pietariin taas suunnattiin koulun puolesta. En voinut jättää tilaisuutta välistä (vaikka jouduinkin suorittamaan pahimpaan hetkeen 5 op kurssin englanniksi), koska pääsimme tutustumaan paremmin ohjattuna kaupunkiin ja sen kulttuuriin. Viikko Venäjällä oli ennen kaikkea jännittävä ja opettava. Pidän matkustamisesta, joten aina kun tilaisuus tulee, niin haluan lähteä.



Yksi jännittävimmistä päätöksistä tehtiin keväällä, kun Allu mietti tulevaisuuttaan. Halusimmeko jäädä asumaan Kuopioon vai muuttaisimmeko jonnekkin muualle? Minä tulisin valmistumaan syyskuussa ja oma tulevaisuuteni olisi täysin avoinna. Kannustin Allua kovasti opiskelujen aloittamiseen, joten olikin mahtavaa kun se koulupaikka sieltä irtosi! Tarkoitukena oli joka tapauksessa muuttaa Ouluun, joten asunto hommattiin jo toukokuussa. Oli haikeaa muuttaa pois Kuopiosta, mutta mikään ei sitonut meitä mihinkään. Jos ei ota riskejä, ei ota hyppyä tuntemattomaan, ei voi koskaan kokea mitään uutta tai yllättyä iloisesti.



Muuton myötä halusin murtaa omia rajojani ja kokeilla jotakin minusta normaalisti poikkeavaa. Sainkin työpaikan, joka on kaikkea muuta kuin varma ja helppo. Saan haastaa itseäni joka päivä ja koettaa ylittää itseäni. Onnistuminen tuntuu sitäkin paremmalle, koska tietää minkä työn on joutunut tekemään. Tämä on kasvattanut ja kasvattaa edelleen minua ihmisenä tosi paljon.


Myös BJJ uutena harrastuksena oli sellainen, jossa murran omia rajojani ja sain samalla toteutettua kauan eläneen haaveeni. BJJ ei pelkästään kohota kuntoani, vaan se vaatii kykyä antautua muiden ihmisten armoille, kykyä antaa muiden tulla omalle reviirilleen. Kun maataan yhdessä kietoutuneina posket vastakkain tatamilla, ei voi alkaa miettimään omaa yksityisyyttään tai mukavuusaluettaan. Ja miten paljon nautinkaan tatamilla olemisesta! Yksi parhaimmista päätöksistä, joita olen elämässäni tehnyt.

Elämääni ilahduttaa kummipoikaklaanini kolmas jäsen. Olin todella yllättynyt ja otettu kunniasta. Sen lisäksi sain kuulla juhannuksena ehkä parhaimman uutisen ikinä, jota oltiin odotettu oikein kovasti. Minusta tulee vihdoinkin täti! Minusta on ollut ihanaa seurata mahan ja vauvan kasvamista. Tämä on ollut ensimmäinen kerta, kun olen päässyt seuraamaan mitä se raskaus oikein on. Potku, hikka ja se tosiasia, että vauva elelee siellä mahassa!


Ja tietenkin, minä valmistuin! Kun aloitin opiskelut syksyllä 2011, urakka tuntui suunnattomalle ja kolmen vuoden aika loputtoman pitkälle. Ja yhtäkkiä opinnäytetyö oli paketissa ja viimeinen harjoittelu suoritettu. [harjoittelu on kanssa kyllä yksi vuoden kohokohtia! sain todella arvokasta kokemusta] Nyt minun sitten pitäisi olla valmis matkailualan ammattilainen. Hehehhehhehee. Uskokaa, en ole. Mutta opinnot päättyivät, yksi luku elämästä on taas takana ja tulevaisuus on avoinna.

***

    Sitten katsaus omaan "kehitykseeni"... Eli lähinnä siihen, kuinka olen kasvattanut etutukkaani pois ja samalla hiusten pituutta.



     Ja loppuun muutamia kuvia menneeltä vuodelta:

    Ihana kesä!
    Top 4 kynnet

    Jotkut materialistiset haaveeni kävivät toteen...

    Sydämeni on vienyt Pikseli (alhaalla) ja uutena tulokkaana Puksu <3

    Toivotan teille kaikille oikein ihanaa vuotta 2015, älkää pelätkö kokeilla jotakin uutta ja rajojanne rikkovaa, koska se jos mikä palkitsee!