Tässäpä on nyt sellainen postaus, mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni.
Urheilu.
Olen aina inhonnut juoksemista ja lähes kaikkea liikuntaa. En ole ihminen, joka nauttisi ryhmäliikunnasta, kuten niin pinnalla olleesta zumbasta tai muista jumpista. Koululiikunnasta suosikkeja olivat ehdottomasti joukkuelajit, jääkiekko ja säbä. Inhoan yleisurheilua edelleen. Mistä siis laji, joka saisi oikeasti hyvän mielen ja nautinnon, jonka takia jaksaisi lähteä aina uudelleen?
Sen jälkeen kun aloimme seurustelemaan Allun kanssa, olen huomannut lenkkeileväni ja "bodailevani" monta kertaa viikossa. Olen alkanut pitämään jollain tasolla juokemisestakin! On pelkästään mahtavaa, että joku oikeasti jaksaa juosta kanssani, vaikka vauhtimme eivät menekkään yhteen. Yhdessä tekeminen on paljon mukavampaa kuin yksinään puhiseminen ja että toinen auttaa esimerkiksi leuanvedoissa, tuntuu ihanalle. Olen aika laiska ihminen urheilun suhteen, joten tarvitsen roppakaupalla kannustusta, positiivista kommenttia ja jonkun potkimaan minua ylös sohvalta.
Seuran lisäksi olen huomannut, että vaatteillakin on suuri rooli liikunnan innosta. Muistatte varmaan, että ostin kesällä epäilyksiä herättäneet juoksutrikoot. Ne osottautuivat loisto-ostokseksi ja nyt alennusmyynneiltä olen hankkinut housujen pariksi pari uutta urheilutoppia sekä kunnon urheilurintsikat. Minulle riittää, kun saan puettua nämä oikeasti urheiluun tarkoitetut vaatekappaleet löysien kollarien ja vanhan t-paidan sijaan! Se urheilullisuuden tunne valtaa koko kehon ja yhtäkkiä huomaat jalkojen kaipaavan juoksulenkkiä! Miksi en ole koskaan aiemmin älynnyt satsata kunnon varusteisiin??? Voisi olla, että olisin aloittanut urheilun jo aiemmin! Ehkä.
Kun kesällä muutan takaisin Kisikselle tekemään viimeistä harjoitteluani, aion käyttää tuttua hyvää kuntosalia sekä äitiäni hyväksi ja käydä säännöllisesti salilla. Täällä Kuopiossa on kyllä muutamia kuntosaleja, mutta kynnys lähteä on todella suuri. Jo yksinään lähteminen on tarpeeksi kamalaa. Tavoitteena olisi olla kesän lopussa hyvässä kunnossa ja toivottavasti saisin lihaksia. Ainahan sitä voi yrittää, vai mitä?
Ja niistä mielenkiintoisista lajeista, haluaisin kokeilla esimerkiksi thai boxingia tai muuta vastaavaa. Katsotaan riittääkö kantti lähteä vaikkapa ensi syksynä sellaiselle kurssille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti