Oltiin viikonloppuna Tahkolla kun äiti ja iskä houkutteli meitä liittymään mukaan mökille. Siellä nimittäin olivat mukana myös setä ja täti perheineen. Ensin hieman arvelutti lähteä, koska mitä tuollaisessa talvikohteessa on tarjota "off season" aikaan. Olisiko edessämme siis tylsyyttä tylsyyden perään? No ei ollut, onneksi lähdettiin! Oli tosi mukavaa nähdä pitkästä aikaa ihmisiä, varsinkin toisesta kummipojastani oli kasvanut jo tosi tomera iso mies. Eipä sillä, kaikki pikkuset serkkuni ovat kasvaneet hujauksessa jo paljon isommiksi! Vanhempi kummipoikani aloittaa ensi syksynä ykkösluokan ja oli saanut tietoonsa tuleva opettajan. Siis ihan totta, vastahan se oli syötävän suloinen ja huutava kääryle, jota käytiin joka tiistai hoitamassa. Silloin taisin oppia käsittelemään pieniä vauvoja/lapsia ihan oikeasti. Ja nyt se onkin menossa jo ykköselle. Eipä tässä itseään tunne mitenkään nuoreksi enää...





Käytiin keilaamassa äitin ja iskän kanssa, oli aika huippua pitkästä aikaa. Harvinaisen hyvin menikin, kaikki neljä täyttä sarjaa oli yli 100 pisteen ja kaatoja tuli yllättävän paljon (jos veikkaa 10 kaatoa niin ei varmaan kauaksi heitä). Puolivälissä vaihtui hohtokeilaus ja saatiin nauttia vähän extraa. Illan päälle käytiin vielä syömässä koko porukalla (nami nami vuohenjuusto, kinkku, herkkusienipizzaa......) ravintolassa sekä saunottiin ja pelattiin korttia. Ulkoilu jäi vähän vähälle kun keli huononi aamun auringonpaisteen jälkeen sateiseksi. Illalla satoi jopa räntää, niin että maa oli ihan valkoinen.
Nyt vaan iloisiin vapputunnelmiin virittäytyminen käynnistyköön!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti