Turvallinen koti

Meidän kotiin saapui eilen Verisure -järjestelmä. Ihan niinkuin ei töissä ollessa saisi tarpeeksi koko aiheesta. Mutta juuri siinäpä se syy onkin - kun tietää minkälainen systeemi on kyseessä, niin pakkohan se on itsellekin hankkia. Vaikka me asutaankin kerrostalossa, aina lukittujen ovien takana, itse henkilökohtaisesti pidän järjestelmän paloturvallisuutta erittäin hyvänä juttuna. Ja tietysti jos jotain sattuu, niin ei tarvitse huolehtia tuleeko kukaan auttamaan. Voi lähteä kotoa pitemmällekin huoletta, koska koti on suojattuna. Ja jos jotain outoa siellä tapahtuu, niin meidän ei tarvitse lähteä katsomaan, vaan vartija menee kohteeseen tsekkaamaan tilanteen. 

Tuo Smart Plug on kyllä hauska lisä, laitettiin se Tuplakuplaan. Lamppu on hankalasti nurkassa, joten nyt loppui se kurkotteleminen ja ährääminen! Mobiilisovelluksella pystyy napsauttamaan valot päälle tai pois vaikka sängystä! Ei leikitty sillä illalla. Me ei todellakaan kiistelty siitä, kumpi saa laittaa valot pois päältä nukkumaan mennessä... Ja esimerkiksi jos tullaan pimeällä kotiin, niin voidaan sytyttää valo ennen sisään tulemista - "valoisa vastaanotto". Pienet on ilot ihmisellä.

Kunnon johtosekamelska!

Minä kyllä tykkään ainakin tähän mennessä. Ja töissäkin on helpompaa olla vakuuttavampi kun itsellä on ihan sama järjestelmä ja palvelu. Tietää kunnolla miten se toimii ja kuinka yksinkertainen se on käyttää.

älä istu lumella tunari

Viikonloppuna oltiin juhlatuulella, kun iskä täytti pyöreitä vuosia. Minun ja Allun tehtäväksi lankesi baarimikkoina oleminen ja se jos mikä oli mukavaa hommaa. Mietittiin porukalla etukäteen drinkkejä ja keksittiin niille vähän paremmat nimet. Suosituimmiksi drinkeiksi osoittautui älä istu lumella ja tyttärien kielletty hedelmä. 

Hauskaa miten sain onnitteluja muutamaan otteeseen perheenlisäyksestä. Itselle on vaikeaa ymmärtää, miten minut ja Laura pystytään sekoittamaan niin lahjakkaasti, vaikka olemme kuitenkin niin erilaisia. Ja ilmeisesti olen muuttunut sen verran erinäköiseksi, että kaikki eivät meinanneet tunnistaa minua. Kaikenkaikkiaan oli mukavaa nähdä sukulaisia pitkästä aikaa ja muutenkin juhlia. 

Arska <3

Matkalla Kisikselle, aurinko paistoi ja odoteltiin auringonpimennystä.

Viime viikko oli muuten aika mitäänsanomaton. Vaikka aurinko paistoi useampina päivinä, olin hirveän väsynyt ja flunssa vaati osansa. En kuullut oikein mitään kun korvat olivat lukossa ja nenänaluseni oli aika lahjakkaasti punainen. Parasta olisi ollut jäädä kotiin, mutta päätin kumminkin tahkota illat töissä. Kipeyden ja väsymyksen takia keskittymiskyky oli heikko, joten onnistuin tunaroimaan oikein kunnolla muutaman kerran. Esimerkiksi tiskatessa tönäisin yhden lasin lattialle ja siten saartamaan itseni lasinsirpaleiden keskelle. Torstaina sitten liukastuin eräällä pihalla töissä ja nyt polvet ovat molemmat mustelmilla. Aika makeat mustelmat tulikin! Mutta jospa tämä tästä, ainakin tällä hetkellä tuntuu, että elämä alkaa voittaa.

Viime viikolla oli kakka sää, samoin nyt kun tulee lunta!

Ei menny ku strömsössä. Imuroisinko...? Kyllä. Sirpaleet tuovat onnea, eikös??

Löysin rusettini viikko sitten... Style eikös vaan?

Parasta.ruisleipää.ikinä!

Eilen kaupassa käydessäni leipäosastolla minua houkutteltiin ostamaan Meriläisen leipomon ruisleipää. Ne olivat heti ensimmäisenä esillä ja koska tuote oli tuore, lämmin ja pehmeä, päätin viedä sen kotiin. Voi mikä maun sinfonia leipää haukatessa syntyikään! En meinannut kyetä lopettamaan syömistä... Parasta ruisleipää mitä olen koskaan syönyt.

Parasta. 

Kiitos.

Kuopiokaipuu; osa 2

2011/2012 talvella, kun asuin Kelloniemessä ja jouduin odottamaan busseja

2012

Kesä 2012

Väinölänniemi

Ei varsinaisesti Kuopiossa, vaan Iisalmessa juna-asemalle tullessa.

Yksi järkyttävimmistä näyistä, mitä oman ikkunasi takana voi olla. Pelkäsin silti.

Epäilyttävä henkilö (2012) Yksinäisyys ajaa ihmisen äärirajoilleen...

Sorsat olivat kivoja kavereita satamassa 2012

Eräänä jännittävänä yönä 2012 välillä keskusta-Männistö

Kävin vain yhden kerran kahvila Kanelissa. Oli herkkua suklaakakkua!

2012

Kuopio Puijontornista 2014

Satama huhtikuussa 2014

Pikseli leikkii Kentsun hännällä

2014 Iskelmäviikkojen aikaan. Eli ei enää Kuopiossa...

Ja jossain päin maailmaa. Pitää osata edetä elämässä.

Kuopiokaipuu; osa 1

Kuopio-ikävä iski eilen, kun avasimme vuosi sitten saadun viinipullon. Sen meille osti irlantilainen sohvasurffaaja kiitokseksi majapaikasta ja paikallisoppaana olemisesta. Mukava heppu olikin ja omissa toiveissani olisi päästä joskus vastavierailulle tämän luokse Kilkennyyn (tai siihen lähelle). Mutta niin, viiniä siemaillessa ajatukseni karkasivat Kuopion päiviin ja selailin suurimpaan haikeuteeni kuvia puhelimestani. Voi miten paljon niitä onkaan!

Päätinpä sitten jakaa näitä hieman huonolaatuisia kuvia teidän kanssanne...

Tyttöjen kanssa terdeilemässä kesällä 2013, kun LeBlanc oli halpaa

Henry's Pubin naistenvessassa

Vakkarireitti 2012 kun asuin satamassa. Yöllä aika jännittävä pätkä!

Sateenkaari kallaveden yllä

Kesällä 2012 oli ukkosmyrsy, jolloin ainut valonlähde oli Siwan kyltti! 

Ah, Kuopion satama

Heinäkuussa 2012, Allu toi minulle kukan tullessaan treffaamaan meitä...

Monia pitkiä iltoja ja öitä satamassa vietettiinkin...

Maljalahti

Samainen Maljalahti

Kesä 2012 jäi mieleen erityisesti jalkojen osalta :D

Meeri ja Allun työkypärä

ps. osa 2 on myös tulossa!

Lukuvinkki: klassikko

Jos et ole jo lukenut Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluuloa, tee se nyt! Minua ihmetyttää ja harmittaa, etten ole aiemmin tajunnut lukea tätä klassikkoa. Kaikki nämä vuodet se on odottanut minua kirjaston kirjahyllyllä kärsivällisesti, kunnes viimein kohtasimme kuukausi sitten ja ahmin sen parissa viikossa. Liika lukeminen aiheutti minulle päänsärkyä ja silmien kirvelyä, mutta se oli todellakin sen arvoinen!

Se on rakkaustarina, myönnettäköön, mutta maltillinen ja maanläheinen. Luin teosta päivällä ennen töihin lähtöä ja mahanpohjaani jäi tunne, että lähtisin tapaamaan jotakuta jännittävää ja viehättävää muukalaista, josta ehkä kehkeytyisi vuosisadan rakkaustarina. Varmaan tiedätte sen alkuvaiheen tunteen, kun on olemassa se joku ihminen, joka on täyttänyt koko mielen, eikä voi ajatella mitään sen ihanampaa? Odottava tunne kohtaamisesta, joka pelottaa ja kiehtoo yhtä aikaa. On harvoja kirjailijoita, jotka pystyvät luomaan tunteen tuosta tunteesta, vaikka se onkin vain tarina. Itse pystyin aivan vaivattomasti sujahtamaan Elizabethin saappaisiin, mutta myös tuntemaan muidenkin henkilöiden tuntemukset tarinan edetessä.

Tässä tarinassa ei mässäillä hupsulla rakkaudella, juovuttavalla alkuhuumalla, vaan se perustuu siihen aitoon oikeaan (?) rakkauteen. Se, joka jää jäljelle kaiken sen alun jälkeen kun arki koittaa. Onko parempi puolisona kaunis ja viehättävä henkilö, joka kuitenkin osoittautuu älynlahjoiltaan ehkä vajaavaiseksi sekä höperöksi? Vai sellainen ihminen, joka alusta alkaen on ollut järkevä, taipumuksiltaan samanlainen ja jopa alkuun hieman vastenmielinen, ilman kaikkea sitä huumaa? 

Ihmiset, lukekaa; lukekaa mutta älkää ainakaan jääkö miettimään :)