Tuli mieleen tuossa joku aika sitten, että olen nyt kolmatta syksyä Kuopiossa. Sanonta kolmas kerta toden sanoo pitää hyvin paikkaansa kohdallani, koska tunnen vihdoin ja viimein olevani tyytyväinen ja onnellinen. Olen vihdoin saanut luotua ympäristön, jota voin hyvillä mielin kutsua kodikseni ja minulla on rinnallani ihminen, kenen kanssa on hyvä olla. Jonka kanssa on ihanaa (tai ihanampaa) jakaa arki; joka saa sen arjen tuntumaan pikkuisen paremmalta.
Olen potenut aina sillöin tällöin koti-ikävää; on tullut hetkiä jolloin olisi halunnut vaan mennä takaisin kotiin äitin hellään huomaan. No, eihän sitä nyt voi enää tässä vaiheessa vaan palata, eikä se samanlaiselta enää kuitenkaan tuntuisi. Ehkä tuon tunteen on saanut aikaan pysymättämyys, koko ajan muutoksessa oleminen ja epävarmuus. Ei ole helppoa viihtyä paikassa, joka jatkuvasti vaihtuu. Ja tunne ettei mikään kuitenkaan ole pysyvää, ei paikka tai ihmiset, tee siitä yhtään helpompaa sopeutua.
On kamalaa ajatella, ettei kykenisi koskaan sitoutumaan ja löytämään omaa sisäistä rauhaansa niin, että pystyisi jäämään paikalleen. Olen nähnyt sitäkin, ettei ihminen vaan yksinkertaisesti pysty nauttimaan mistään, vaan etsii koko ajan jotain parempaa ja uutta. Jotain mitä parhaiten kuvaa rauhaton sielu.
Olen huomannut itsestäni aivan uuden piirteen. Joo, olen kyllä ennenkin katsellut telkkarista paljon sisustusohjelmia, mutta nyt ne ovat saaneet uuden ulottuvuuden. Suunnittelen ja kerään mieleni perukoille ideoita miten voisin sisustaa tulevaa kotiani, mitkä materiaalit minua viehättävät tai mitkä ratkaisut minua miellyttävät. Kaikki tämä täytyy varastoida jonnekin mappi ö:hön, koska näitä unelmia varten pitää olla se oma koti.
Joskus opintojeni alkuvaiheessa mietin, että sitten kun valmistun, olen 23 ja voisin suunnitella jo perheen perustamista. Olisinhan silloin jo tarpeeksi vanha moiseen. Silloin se tuntui oikein hauskalle idealle. Mutta nyt, kun opinnot alkavat häämöttää loppuaan (enää siis periaatteessa tunteja toukokuuhun + oppari + syventävä harkka) ajatus siitä, että olisin tarpeeksi vanha ei tunnukkaan ihan samalle kuin mitä 19 vuotias minä on ajatellut. Koska, jos haluaisin lapsen heti valmistuttuani ensi syksynä, voisin aloittaa tekemisen jo vuodenvaihteen jälkeen!! Eli ehkä ei ihan vielä ole aiheellinen. Ja onhan tässä välissä ehtinyt tapahtua jos mitä. Ja onneksi onkin tapahtunut!
" So wake me up when it's all over
When I'm wiser and I'm older
All this time I was finding myself
And I didn't know I was lost.
---
Wish that I could stay forever this young
Not afraid to close my eyes
Life's game made for everyone
And love is the prize."
(Avicii - Wake me up)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti