Jäätyneitä varpaita

Niin vain on kiireisin viikko takana päin. Vaikka keskiviikkona tuntui, että päivät eivät kuluisi ikinä sunnuntai-iltaan asti, tässä sitä ollaan uudessa viikossa. Väsymystä pukkaa oikein olan takaa eikä asiaa helpota tentti "viikkokaan". Huomisen jälkeen alkaa melkein kaksi viikkoa kestävä hiihtoloma, ah autuus.

Winterfest meni mukavasti, menin kaverin luokse jo hyvissä ajoin puolen päivän jälkeen ja sieltä suuntasimme kulkumme kohti Valkeisenlampea. Matka Puijonlaaksosta tuntui ikuisuudelta, mutta päästiin kuin päästiinkin perille sovittuun aikaan. Joukkueemme pääsi täydentymään neljään henkilöön ja siitä innostuneena suuntasimme makkarakojun kautta ensimmäiselle rastille. Rasteina oli niin tukkihumalaa, tarinankerrontaa kuin sokkona stigalla radan suorittamista. Minä toimin siinä sokkona työntäjänä. Kun vuorossa oli neljä ihmistä yhdillä suksilla, katastrofin ainekset olivat ilmassa. Meidän suorituksemme oli jotain ala-arvoista, koska etenimme ehkä sen alle metrin. Jouduimme turvautumaan lahjontaan, mikä minun ansiostani tuottikin nollan sijaan yhden ja puolen pisteen! Rastit suoritettuamme kävimme ehostautumassa Puijonlaaksossa ja tulimme takaisin keskustaan syömään. Illalla vuorossa oli bileet Puikkarissa. Ei ollut mitkään mahtavat karkelot ja tytöt lähtivätkin nukkumaan aika aikaisin. Minun kyytini kesti ja jouduin olemaan hetken yksinään. "Onneksi" törmäsin tuttuun ihmiseen jota en ollut nähnyt toviin ja sen kanssa tulikin vaihdettua kuulumisia. Nukkumaan pääsin siinä puoli yhden aikaan.

oranssi on uusi muotiväri, samoin
haalareiden vetäminen ylös asti!

Finland Ice Marathon

Keskiviikkoaamuna ei ollutkaan enää niin hauskaa kun kello soi 5.45 ja matka suuntautui kohti satamaa. Ja kyllä, ehdin ajatella hetken: miksi, oi miksi minä muutin pois satamasta, tästä olisi mennyt vain 2 min kävellä määränpäähän! Mutta tulin järkiini kumminkin aika pian. Keskiviikon hommina oli olla 8-14 ohjaamassa liikennettä, lähinnä se oli bussien ohjaamista ja lasten kaitsemista. Tuo päivä oli varmaan kamalin ikinä, olin niin jäässä! Ennen puoltapäivää varpaani olivat niin kylmät, että teki tuskaa kävellä. Muutenkin ilma oli hyytävä tuulen takia ja seisoskelu yhdessä paikassa monta tuntia ei ollut mikään ihannetilanne.

Perjantai-iltana oli vuorossa kuutamoluistelu ja siellä minä toimin järjestyksenvalvojana. Ilta oli aika kevyt, 17-20.30 ja alueen kävelyä ympäri. Ihmiset olivat kiltisti eikä ongelmia ollut ollenkaan. Aleksi tuli hakemaan minua illan päätteeksi ja otti mukaan molempien luistimet. Päästiin kokeilemaan rata. Melkein kaikki jätkänkynttilät olivat sammuneet tai vetelivät viimeisiään ja radalla oli aika pimeää. Kilpailtiin ja luisteltiin niin kovaa kuin vaan pääsi. Kunnes luistimeni tökkäsi railoon ja lensin suoraan polvilleni ja siitä mahalleni. Jonkun aikaa luisuttuani (ja huudettuani) tarkistin ensimmäisenä puhelimen kunnon ja nousin ylös. Voi elämä sitä tuskaa!! Lensin melkein heti uudelleen railoon, enkä uskaltanut enää luistella kunnolla. Molemmat polveni olivat sinertävät jo kotiin tullessa ja mustuvat varmaan edelleenkin.

kauniit polveni

Lauantai oli ennalta jo yksi kauhun päivä, herätys 5.30 ja jäällä määrä olla 7-17. Järjestyksenvalvojana hommia riitti yllättävän paljon vaikka aluksi näytti huonolle. Ilmiset eivät oikein meinanneet älytä, että siellä radalla oli menossa kisa (200 km, 100 km), eikä sinne voinut mennä sunnuntailuistelemaan. Osa avautuikin minulle kiroilemalla ja huutamalla, miksi hänelle ei kerrottu ennen kun laittoi varusteet päälle. Minkäs minä sille voin että ihmiset eivät seuraa aikaansa. Olin "aika" väsynyt kun kotiin pääsin. Jaksoin vaivoin olla hereillä kymmeneen minkä jälkeen minulla ei ole mitään muistikuvia ennen aamua.

Sunnuntaina vuoroon hiihteli Puijon Laturetki ja me olimme Rauhalahdessa huoltopistettä pitämässä. Pöytä pystyyn, kuuma mehu kanisteriin ja rusinat sekä suolakeksit esille. Iskettiin tulet kotaan ja lemuttiin savulle. Tuntuu ettei se savun haju lähde ikinä. Takki, pipo, kassi, jopa alusvaatteet haisivat melkein tervalle. Nyt kun aukaisee kotioven, ensimmäisenä tulijaa tervehtii savun haju. Ehkä laukkukin joutaa vaihtoon....

Nyt vaan jännätään kuinka tentit menivät ja minkälaisen vastauksen saan työhaastattelusta. Ihmeen helposti haastattelu meni, työnantaja vaikutti tosi mukavalle miehelle, sellaiselle jolle olisi kiva tehdä töitä. En kerrankaan mennyt lukkoon vaan sain sanottua kaiken ihan normaalisti ja ilman paniikkia (saati mielen koomautumista).

ps. ollaan seurusteltu Aleksin kanssa nyt jo puoli vuotta! <3

Tahko

Keskiviikkoaamuna klo. 8.00 (ainakin melkein, joku on aina myöhässä) startattiin Microteknian pihasta ja linja-auton keula osoitti kohti pohjoista, kohti Tahkoa. Tarkoituksena oli mennä tekemään sinne tuotetestausta, tarvitsemme ohjelmapalvelukurssiin nimittäin suorittaa kaksi ohjattua aktiviteettia ja kolme muuta, omatoimista. Jännityksellä odotin mitä tuleman pitäisi, kenties vihdoin sitä moottorikelkkailua mitä en koskaan ole päässyt kokeilemaan missään muotoa. 

Mukana oli meidän restojen lisäksi ilmeisesti liiketalouden puolelta vaihtareita iso liuta. 

Olimme perillä Tahko Safareiden pihassa noin klo. 9.30 ja purkauduimme linja-autosta innostuksen vallassa. Sisällä istuimme alas kuuntelemaan yhden tulevista ohjaajistamme selitystä yrityksestä ja kaikesta yleisestä. Tiedossa oli todellakin se moottorikelkkailu sekä lumikenkäily. Porukka jaettiin kahteen 15 henkilön ryhmään ja meidän porukka aloitti moottorikelkkailulla. Päälle piti pukea haalarit, bootsit, rukkaset, kypärämyssy sekä kypärä. Näytin ehkä maailman typerimmälle kypärämyssyn valuessa silmilleni. Jännitys kasvoi entisestään kun saimme ohjeita kelkan käytöstä sekä miten toimia missäkin tilanteessa. Jakauduimme pareittain kelkoille ja päätin ensiksi mennä vain kyytiläiseksi, koska jo se oli minulle elämys ja uutta. Puolessa välissä piti tehdä vaihto ja kun tälläsin takapuoltani kuskin paikalle, mahassa muljahteli. Entäs jos en pystyisikään ohjaamaan kelkkaa ja menisimme metsään?

Voi sitä kokemusta! Välillä madeltiin ja välillä mentiin hurjaa kyytiä kaasu pohjassa. Visiiri alkoi huurtua ja joutui keskittymään siihen, että pysyi reitillä. Peukaloon koski kaasun painamisesta, sormet jäätyivät rukkasissa, kuumuus puski haalarin läpi jalkoihin moottorista ja kylmä tuuli puhalsi visiirin alta kasvoihin. 

Olin helpottunut kun näin määränpään lähestyvän. Hyvin jännittävää, mutta upea kokemus kaiken kaikkiaan. Turhaa se on, mutta hauskaa (varsinkin jos tykkää siitä hajusta).

Vaihdettiin takaisin omat vaatteemme ja suunnattiin tiemme seuraavaan aktiviteettiin, lumikenkäilyyn. Se olikin täysin erilaista kuin vauhdin hurmauttama moottorikelkkailu. Pihalla sidottiin jalkoihimme lumikengät, kammottavat kapistukset. Saatiin ohjeita ja matkaan vaan. Oltiin ohjaajan takana heti ja joututtiin siis tallustamaan umpihangessa. Onneksi osa oli valmiita polkuja, niitä oli helpompi mennä. En oikein vissiin handlannut tekniikkaa vaan upposin ja rämmin hangessa epätoivon vallassa. Puolessa välissä ohjaaja kysyi halutaanko takaisin päin mennessä mennä "hard or easy way" ja eiköhän peräpäänpitäjät ranskikset halunneet "hard way" vaikean. Siitä alkoi tuskien taival. Ja tapahtui mitä pelkäsinkin, astuin lumikengän päälle ja rohahdin hankeen paljas käsi edellä. Kylmää, märkää, epämukavuutta. Jotta kaikki olisi täydellistä, ylös päästyäni kaaduin uudelleen astuttuani taas lumikengän päälle. Melkein itku siinä tuli. 

Ja ne *#%@!# ranskalaiset taapersivat valmista kovaa polkua takana. 

Reilun puolen tunnin rämpimisen jälkeen saavuimme takaisin Tahko Safareiden talolle. Kello oli suunnilleen 11.30 ja nälkä oli kova. Onneksi mukaan lähti vesipullo ja välipalakeksi. Siinä istuttiin ja odotettiin moottorikelkkailijoita takaisin, jotta voitaisiin jatkaa matkaa. Olo oli mitä mahtavin, hiki ja kuuma ja lapset olivat märät, samoin takin hiha ja puseron hiha. 

Kun loput ryhmän jäsenistä saapuivat, maksoimme aktiviteeteista (35e) ja nousimme uupuneina linja-autoon. Kävimme Tahkon alueella tekemässä sightseeingin ja lähdettiin kohti seuraavaa kohdetta. Ohjelmassa oli syöminen kodassa. Sitä ennen meidän piti kävellä sinne hirvittävä matka jyrkkiä ylämäkiä. Matka tuntui ikuisuudelle, koska oli niin kova nälkä. Olin sentään syönyt aamupalan joskus kuuden jälkeen. Olimme kodalla suunnilleen puoli kahden aikaan ja siellä meille tarjoiltiin lohikeittoa (ja lihakeittoa meille jotka sitä kalaa ei syöneet), ruisleipää ja mehua. Ranskikset (oli kai siellä myös espanjalaisia) rohmusivat etunenässä melkein kaiken ruuan, lihakeittoa oli jäljellä liemi ja pari porkkanaa, pottua ja miljoona pippuria. Kun tarjolle tuotiin nokipannukahvi, olin ensimmäisten joukossa sitä hakemassa. Minähän en ilman kahvia jäisi! (Vannoin, että siinä tapauksessa en suostuisi lähtemään mihinkään enää...) Kahvin kanssa oli pullaakin! Ruoka oli hyvää, kiitos siitä isäntäväelle. Alkoi iskeä väsymys istuessa hämärässä savuntuoksuisessa kodassa. Pahin nälkä oli ohitse ja kylmyys alkoi hiipiä luihin ja ytimiin. 

Viimeisenä tarkoitukena oli laskea mäkeä. Päätettiin tyttöjen kanssa laskea yhdellä pulkalla yhdessä kaikki kolme. Hangessa sitä sitten oltiin, mutta alas päästiin kaikki. Päätettiin kokeilla vielä toinen lasku uudessa muodostelmassa, se oli myös yhtä luminen lasku. Hauskaa se kyllä oli! Ulkomaalaiset näyttivät olevan ihan hurmiossa ja ne laskivatkin monta mäkeä. Näkee kyllä, että oli niille uusi laji. Ei mitään sääntöjä, laskivat holtittomasti eivätkä osanneet väistää mäessä. Välillä touhu näytti tosi vaaralliseltakin.

Kolmen jälkeen yritettiin saada porukkaa lähtemään. Me lähdimme kävelemään ikuisuusmatkaa takaisin linja-autolle. Siellä jouduimme odottelemaan lisää, koska osa ranskiksista puuttui. Lähtemään pääsimme vasta kymmentä vaille neljä, puoli viideltä piti olla takaisin Kuopiossa. Oli ihanaa päästä kotiin.

Oi helmikuu

Viime viikonloppuna pääsin käymään pitkästä aikaa kotona Kisiksellä. Hieman yllätyksenä tuli, että siskoni ja tämän sulhasen kihlajaisia todellakin juhlittaisiin myös. Onneksi olin jotenkin alitajunnassani varautunut ja mukaan lähti siistimmät vaatteet sekä kamera.

Häät ovat mitä todennäköisimmin tulossa kesällä ja minä olen yksi kaasoista. Apua! Ollaanhan me suunniteltu häitä jo pitemmän aikaan, vaikka kosintaa ei olekkaan tullut. Nyt kun kaikki se on totta, minulle iskee paniikki. Kyllä, minulle! Yhyy, siskoni menee tosiaan naimisiin... Se kertoo sen, että meistä on tullut ihan oikeesti aikuisia. Vaikka minä olenkin muutaman vuoden jäljessä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mutta kaiken kaikkiaan, on mukavaa hifistellä tulevien häiden takia.

Scorpions - You and I

Näistä parista viikosta tulee aika ohjelmantäytteisiä. Huomenna mennään koulun puolesta käymään Tahkolla tuotetestausten merkeissä. Siitä kerron sitten myöhemmin lisää. Luvassa on luultavasti moottorikelkkailua ja lumikenkäilyä sekä mäenlaskua. Ensi tiistaina on Winterfest (opiskelijatapahtuma Valkeisenlammen jäällä, suoritetaan rasteja) ja sen jälkeen on afterpartyt Puikkarissa. Täytyy muistaa ottaa rauhallisesti (kuten aina!), koska seuraavana aamuna käynnistyy Finland Ice Marathon ja minun on määrä napottaa klo. 8.00 järjestyksenvalvojana/ liikenteenohjauksessa jossakin paikassa x. Hih, JV-korttini pääsee vihdoin töihin. Olen sen jälkeen järkkärinä myös perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina olen Uppo Nalle-hiihdon aikaan Rauhalahdessa huoltopisteessä jakamassa mehua ja makkaraa. Noilta päiviltä napsahtaa yhteensä 27 tuntia mikä oikeuttaa yhteen opintopisteeseen tapahtumatuotannon kurssiin.

Onnistuin tekemään toisen kerran elämässäni hernekeittoa näin laskiaistiistain kunniaksi. Menin koululle vasta kahteen niin ehdin oikein mainiosti keitellä sen. Vaikeutta ruuanlaittoon toi se seikka, että ei ollut juuri mitään muistikuvia viime keittokerrasta ja netissä kaikki ohjeet oli erilaisia. Vaikka teinkin sen oman pääni mukaan, siitä tuli tosi hyvää! Aleksikin tykkäsi. Melkein voi sanoa, että ihan kuin äitin tekemää :)

Ihanat kamalat hiukset

Minulla on taas vaihteeksi hiuskriisi. Maailman tyhmin aihe kriiseillä, mutta aina se aiheuttaa päänvaivaa. Yleisesti ottaen suhtaudun näihin karvoihin aika kevyesti. Osalle ihmisistä (lue: tytöille ja naisille) ne ovat kultaakin kalliimpaa, niihin kulutetaan hulluna aikaa ja vaivaa sekä rahaa. Esimerkiksi minulle hiusten lyhyeksi leikkaaminen pitkistä on vain vaihtelun iloa kun toisille taas yhden kriisin paikka. "Mitäs jos en tykkääkään, entä jos ne ovat rumat, entä jos kadun leikkaamista, jne." Meidän tulisi muistaa, että hiukset kasvavat takaisin! Aina. Jos ei ota riskejä, ei koskaan voi yllättyä positiivisesti.

Niin, huomasin tuossa eräänä kauniina päivänä, että hiukseni ovat päässeet kasvamaan aika pitkäksi. Toisaalta ne ovat ihan kivat, toisaalta eivät. Ne kaipaisivat oikeastaan kevennystä ja ryhtiä. Sen lisäksi olen kasvattamassa omaa väriä takaisin noin seitsemän vuoden jälkeen. Liian vaaleat latvat voisi napsaista pois. Nyt kun luvassa on juhlat kesällä, hiukseni pitäisi olla priimakunnossa puolen vuoden päästä. Sinne tähdätään.

Yleensä vaihdan hiustyyliäni aika vapaasti, miettimättä sitä liikaa. Vuosien varrella minulla onkin nähty mallia ja väriä jos millaista. Tässä listausta ja kuvia vuodesta 2008 eteenpäin. Jospa se auttaisi minua suunnittelemaan uutta lookiani... Kampaajalle on aika kuukauden päästä!

Huomatkaa, otsis on minulla välttämätön ja vakiojuttu.



2008


Kesällä ja lukion kakkosella minulla oli vaaleat hiukset tummilla ja vielä vaaleammilla raidoilla. Tuo oli ensimmäinen kerta kun kävin kampaajalla värjyyttämässä hiuksiani. Tuohon tyyliin voisin nytkin palata, koska pelkät vaaleat saisivat tummemmista raidoista vähän särmää ja vivaihteikkuutta. Tiedän, kuulostan joltain hiusvärimainokselta...










Raidat kasvoivat pois ja hiukset vaan pitenivät. Ajatuksena oli kasvattaa vanhoja varten pitempi tukka, että niihin saisi sitten kiharaisen kampauksen tehtyä.



2009

Vanhojentansseihin värjäsin kampaajalla hiukset vaaleista ruskeisiin maustettuna vaaleilla raidoilla. Raidat  tulivat esiin päälyhiusten alta, en tykkää edelleenkään vahvoista raidoista hiusten päällä. Ne ovat vain tehoste ja niillä saa ilmettä kampauksiin. Hiukset olivat tässä vaiheessa suhkot pitkätkin. Pakko sanoa, että tuo hiustyyli ja värjäys kokonaisuudessaan on ehkä onnistunein koko historiassa. Katson nytkin kuvia ihan kateellisena. Ja ylemmässä kuvassa on minun vanhojentanssikampaus, jonka siskoni teki.

2010



Abiristeilyn huumaa. Tämä on myös yksi parhaimmista väreistä mitä tukkaani on ikinä laitettu. Muutenkin ne olivat kivasti leikatut ja muistaakseni helppo laittaakin. Minusta tuntuu että tumma on paras kehystämään kasvojani ja se tuo lämpöä iholleni. Taas se mutta. En vaan jaksa olla koko ajan värjäämässä!











Minulla oli tänä vuonna ylioppilasjuhlat tiedossa. Tykkäsin tosi paljon lopputuloksesta, jossa minulla oli tumma punertavan ruskealla värillä koko tukka ja seassa toffeen värisiä raitoja. Plus siskoni teki minulle taas ihanan kampauksen! Eihän tässä mitään kampaajaa tarvitse... Jossain vaiheessa päätin että nyt alkaa vaaleuden aikakausi.




Ja niin alkoikin sitten minun ensimmäinen vaalennusurakkani. Näyttää hassulle, kun alta puskee vaaleaa väriä (joka muuten oikeasti mystisesti näyttää vaaleammalle kuin mitä se myöhemmin tulee olemaan...) ja päällä on vielä ruskeaa väriä. Ja sitten huomatkaa; minä en ole IKINÄ ottanut värinpoistoa, vaan odotellut rauhassa ja värjännyt vaaleilla hiusväreillä. Värin vaihtaminen ei saa olla liian helppoa, koska muuten sen tekisi liian usein...



2011




Hairahdin kokeilemaan elämää ilman otsistani. Pääsin aika pitkälle kasvatuksessa, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään! En tykkää omasta otsastani joten se on kiva piilottaa otsiksella. Tuntuu, että ilman sitä olen alaston. Tässä vaiheessa hiukseni olivat hassun väriset, kun tyvestä oli aika vaalea ja latvat ruskeat.










Sitten tosiaan aika pian älysin oman mokani ja leikkuutin otsikseni takaisin! Vähän kökkö kuva, mutta minulla on jossain vaiheessa siis ollut aika vaaleat ja pitkät hiukset. Nämä on itseasiassa ihan hauskat, pitkät on eri asia kun lyhyet, mutta kokemuksesta tiedän, että omassa käytössäni (eli pesen ja laitan ne JOKA AAMU) tosi epäkäytännölliset.

Ja kesällä minä halusin päästä pitkistä pois ja leikkuutin lyhyen mallin. Ja sain päähäni, että se vaalea oli liian vaalea ja värjäytin sitten punaiseksi. Punaiset ne olikin! Mutta väri pysyi tosi huonosti minun hiuksissa ja ne meni sitten tuohon kuntoon... Ei nätti. Niinpä kokeilin taas vaihteeksi uutta...

Onnistuin sitten värjäämään liian tummalla, violettiin vivahtavaa ruskeaa, jonka ansoista tein päätöksen, että oma väri saa nyt tulla ja värjäysrumba loppua. Tällä kertaa ihan oikeasti!

2012

Alkuvuodesta hiukset taittoivat vielä vahvasti ruskeaan ja punaiseen. Joku opettaja taisikin kutsua minua "sinä tyttö jolla on punaiset hiukset", enkä älynnyt tämän puhuttelevan minua.

Toukokuuhun mennessä ruskeus olikin aika kivasti kadonnut ja hiukset semipitkät. Näissä edustettiin koulun päättäjäisissä glamour-tunnelmassa.











Maken ylioppilasjuhliin leikkasin hiuksiani lyhyemmiksi saaden ruskean väri pois kokonaan. Tuohon olen viimeksi käynyt kampaajalla. Lyhyissä hiuksissa on miellyttävää olla, mutta aiheuttavat päänvaivaa, koska niitä pitää laittaa yllättävän paljon.

Tämä kuva on joululta ja kuvaa tämän hetken tilannetta kaikkein parhaimmin. Pitemmät ne ovat vaan. Huonoa on se, että ne ovat niin littanat koko ajan, koska päälyhiukset ovat oikeastaan saman mittaiset kuin muukin tukka. Normaalisti se on kevennettynä ja leikattu kerroksittain. Viime kampaajakäynnistä on noin miljoona vuotta ja äiti on leikannut niin otsista kuin latvojakin aina silloin tällöin, mutta ei ole uskaltanut koskea kokeillakseen kevennystä.






Saa taas nähdä mihin lopputulokseen tällä kertaa päädyn. En sitä yleensä tiedä vielä siinä vaiheessa kun kampaajan tuoliin istuudun. Hmm..