tiistai 9. kesäkuuta 2015

Tervetuloa nykyaikaan

Minä olen kyllä ollut sitkeä sissi, kun olen pärjännyt näinkin kauan ilman älypuhelinta. Sain vanhan kunnon HTC puhelimen kahden käyttäjän jälkeen joululahjaksi vuonna 2012. Silloin siinä pelitti vielä play-kauppa ja sovelluksia pystyi lataamaan joten kuten. Niiltä ajoilta onkin säilynyt Angry Birds ja paremman puutteessa on kovastikin tullut tahkottua kyseistä peliä. Eipä tainnut kauan mennä kun puhelimen päivitykset loppuivat ja olisiko ollut 2013 meneillään kun kapulasta tuli... no kivikautinen kapula. Tosin eipä se minua haitannut sen suuremmin, kunhan pystyy soittamaan ja laittamaan viestiä. Luulen, että se oli kaikille muille paljon suurempi ongelma. Ei esimerkiksi WhatsAppia tai nettiyhteyttä sen liiemmin.

Nykyaikana ehkä oletetaan, että kaikilla on älypuhelin, nettiyhteys ja kaikki maailman sovellukset saatavilla. Olen kyllä törmännyt sellaisiin ongelmiin, kuten Facebookissa ilmoittaminen viimetingassa (jolloin viesti ei ole saavuttanut minua), eksyminen (ei mahdollisuutta käyttää Google mapsia) sekä kaikkien viestittelyjen ulkopuolelle jääminen (ei WhatsAppia). Mutta enpä ole jaksanut suuremmin vaivata päätäni moisilla seikoilla.

Nyt päätin sitten kuitenkin, että on Meerin aika siirtyä tähän aikaan hankkimalla uusi puhelin. Olen tosin leikitellyt ajatuksella jo pitemmän aikaa, mutta en vaan ole osannut tehdä kunnon päätöstä ja valikoiman suuruuden edessä nöyristely on saanut pakenemaan paikalta. Kyllähän se paniikki nytkin meinasi iskeä, kun vuoronumero koneesta putkahti ulos. Hikisin käsin puristin lappua ja yritin päätöstä tehdä. Vaihtoehtoina olivat Samsungin A3 ja LG C70 Spirit. Samsung oli "budjettini" yläpäässä 249€ hintaan ja LG maksoi taas 199€. Kummassakin oli omat hyvät ja huonot puolensa enkä osannut päättää. Oli muuten tukala hetki tehdä päätöstä, posket punasina siinä pähkäilin. Myyjän kanssa jutustellessa päädyin sitten LG:n puhelimeen. Olin erittäin tyytyväinen päätökseen, koska ostin näytillä olleen puhelimen ja sain sen liittymän kanssa erittäin hyvällä alennuksella. Loppupeleissä puhelimen hinnaksi jäi suunnilleen 140€! Mutta jouduin uhraamaan vanhan, kutakuinkin 12 vuotta palvelleen numeroni.




Me tultiin sunnuntaina rytinällä Allun kanssa (tai minä, mutta..) nykyaikaan, kun meidänkin kotiin vihdoin tuli Netflix. Vaikka kuinka olen vastustanut ajatusta! Tässä sitä sitten opetellaan kaikkea uutta...


sunnuntai 17. toukokuuta 2015

treffihuumaa

Pitkästä aikaa oltiin Allun kanssa kahdestaan viikonloppu Oulussa. Koko kevät on ollut täynnä kiirettä ja vilskettä, on ollut monet juhlat ja ollaan saatu poikkeuksellisen usein vieraitakin kylään! Perjantaina oltiin molemmat pitkälle iltaan töissä, joten päätettiin viettää treffipäivä lauantaina. Herättiin hyvissä ajoin ja lähdettiin yhdessä salille. Ensimmäistä kertaa koskaan! Oli muuten ihan älyttömän piristävää tehdä jotakin yhdessä ja vielä bodata oikein olan takaa. Sieltä mentiin suoraan kauppaan. Ei ollut ehkä mikään paras idea lähteä Alkoon ilman meikkiä ja papereita... Ei kysytty kun en ostanut mitään, mutta ne katseet!!!!!

Meillä oli vielä yhdet liput jäljellä joululahjalipuista Finnkinoon ja viimeinen käyttöpäivä lähestyi uhkaavasti (tänään). Kauhea ongelma kun on pakko mennä leffaan! Miksi siellä ei sillon ole mitään jännää menossa kun itsellä on liput? Varmasti joku salaliitto... Käytiin sitten katsomassa Luokkakokous. Ihan. Hyvä. Ennen leffaa käytiin kahvilla Bisketissä, jossa saatiin vähän huonoa palvelua. Ja jälkeen perinteiset leffaoluet. Perinne muodostui Kuopion Hyvien kuvien aikaan, varsinkin sillon alussa kun tuttua porukkaa oli enemmän.




Ja tänään käytiin seikkailunmakuisella sunnuntaikävelyllä.



tiistai 12. toukokuuta 2015

Mitä tehdä ennen töihinmenoa?

Tuntuu, että oma arki on pelkkää työtä työn perään, vaikka päivät onkin minulla vapaata. En vaan oikein osaa tehdä mitään järkevää tai ihmeellistä kun takaraivossa paukuttaa jatkuvalla syötöllä tieto lähestyvästä töihinmenosta. Tosin nyt päivällä aikaa on enemmän, koska lähden vasta neljältä kulkemaan. Pitäisi keksiä jotakin mukavaa ja rentoa puuhaa päiväsaikaan. Ei sitä siivotakkaan jaksa ihan joka päivä...



Tylsyyttä lievittämään voi lakata kynsiään tai kehitellä kampauksia (missä olen kyllä ihan superhuono). Jos jossain osa-alueella on kehitystä tapahtunut, niin se on letin teko. Vuoden olen sinnikkäästi väännellyt ja käännellyt erilaisia lettejä otsikseen ja nyt se alkaa luonnistua! Aikaa kannattaa varata kunnolla kynsien lakkaamiselle, koska kaikki kyllä tietää mitä tapahtuu pikku kiireessä (nimimerkki kuka lakkaa kynsiä istuessa pöntöllä koska luuli säästävänsä aikaa. ei muuten säästänyt).



Innostuin piiiiiiitkästä aikaa vesivärjäilemään äitienpäiväkorttia varten. En muistanutkaan kuinka hauskaa puuhaa maalaaminen onkaan. Täytyy ehdottomasti jatkaa tällä innolla ja ottaa pelit ja pensselit esille pölyttymästä. Omaksi iloksi siis.


Leivonta nyt on aina suosikkipuuhaani ja tästä reseptistä (ja työkaverin synttäreistä) innostuneena väsäsin Kinuskikissan ohjeella soveltaen brookieseja. Nannaa! Vaikka peili käskee sinua lopettamaan leipomisen, niin en minä lopeta. Sen voitte uskoa.

JA LOPPUUN VAAN:


































Cittarissa oli Puman tennarit alennuksessa, 29,95 € (norm. 49,90 €). Kenkiä olenkin metsästänyt ja nyt sitten kohdalle osui sen verran hienot ja täydellisen mukavat popot, että valinnanvaikeudessa ostin molemmat! Mintunvihreät ja lohenpunaiset, ihanat kengät! Näitä voi pitää jopa eriparina, jos tahtoo pilkettä ilmeeseen!

tiistai 5. toukokuuta 2015

Harmaa luonto

Edellisen kerran Kisiksellä käymässä ollessa innostuin ottamaan pitkästä aikaa luontokuvia. Kävästiin mökillä katsomassa remontin jälkiä ja samalla tarkastelin keväistä ympäristöä linssin läpi. Pidemmittä puheitta, tässä on parhaimpia otoksia:




"Anteeksi, mutta tie on tällä hetkellä varattu."

"lopussa me hävisimme"


lauantai 2. toukokuuta 2015

Wappu Oulussa

Se oli sitten ensimmäinen vappuni Oulussa. Täällä tämä juhla saa pikkusen erilaiset mittasuhteet kuin vaikkapa Kuopiossa. Siellä vappua juhlitaan ehkä jollakin tavalla vähän, ehkä saattaa olla muitakin ihmisiä liikenteessä. Ohjelmaa ei oikein kunnolla ole, mutta saatat vahingossa törmätä tuttuihin. Mutta täällä Oulussa, täällä! Ikinä en ole nähnyt niin paljon menoa ja meininkiä samassa paikassa.

Vietettiin vappua isommalla porukalla, mikä oli ihan superkivaa! Käytiin torstaina katsomassa uittoja, ensimmäinen kerta sekin sarallaan... Ostin Arskalle Minion -ilmapallon, koska pitäähän sitä nyt pikkupojalla oma ilmapallo olla! Vappupäivänä syötiin sitten kunnon brunssi, sekin ekaa kertaa koskaan. Iltapäivällä saatiin Arskan vahtivuoro ja käytiin vaunuilemassa tätin sekä sedän voimin. Poitsu nukkui koko matkan sikeästi, vaikka kunnon vesikuuro "yllätti" meidät ja olinkin kuin uitettu koira kotiin päästyä. Aika polleana kyllä tämä täti pisti menemään vaunujen kanssa kylillä! On se vauveliini niin ihana <3

Kokeilin myös leivonnan parissa juhlan kunniaksi jotakin uutta: donitseja suklaakuorrutuksella (ja toiveesta tomusokerikuorrutteella) sekä kinuskimunkkeja. Ei voi ainakaan valittaa, että olisi herkuista ollut puutetta!

Aaronin vappupallo

Uittoja katsomassa, pikkusen porukkaa liikenteessä...

wappuselfie xD

wappulookki ja rakkaus simapulloon...?
vaunuilemassa ennenkäymättömillä hoodeilla ennen sadetta

Täällä me nyt ollaan
brunssi
Donitsit


tartteeko tähän muka sanoja??