keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Joulun winter wonderland

Jouluaaton tunnelmia kuvina. Ihana aurinko!






Pojat leikkivät jään ja veden kanssa, joka kustansi yhden rautalapion. Siellä se pohjassa odottaa ensi kesää. 








tiistai 15. joulukuuta 2015

Etelän lomalla

Vietettiin pidennetty viikonloppu etelässä, kaksi päivää Järvenpäässä ja kaksi Helsingissä. On ollut jo pitemmän aikaa ajatuksissa lähteä treffaamaan opiskelukaveria ja nyt vuoden näkemättömyyden jälkeen oli erittäin piristävää nähdä! 

Matkatavaksi valittiin ehdottomasti lennot - koska Norwegian 2 hlöä meno-paluu yht. 100 €. Lennettiin perjantaina aamukoneella ja oltiin Helsinki-Vantaalla klo 8.00. Käytiin siinä päivällä Helsingissä Ateneumissa tsiikailemassa Henri Cartier-Bressonin näyttely, lounastettiin ja kahviteltiin. Kaverin päästessä töistä vaihdettiin maisemaa Järvenpäähän. Lauantaina tehtiin sightseeingiä ja maisema-ajelua Järvenpää-Tuusula-Nurmijärvi-Kerava -akselilla sekä vietettiin kaverin synttäreitä.

Käytiin katsomassa Aleksis Kiven synnyinpaikkaa ja hautapaikkaa. Kuva Tuusulan kirkolta.
Kaverin kissa, joka terrorisoi meidän hipiöitä.

Sunnuntaina otettiin juna takasin Helsinkiin ja pyörittiin keskustassa ihmettelemässä. Yövyttiin Allun kaverin luona ja he asuivat Kruunuhaassa keskustan tuntumassa. Siitä oli helppo kävellen tutustua ympäristöön ja kaupunkiin. Saatiinkin kahden päivän aikana jalat ihan kipeiksi... Maanantaina lennettiin takasin Ouluun alkuillan koneella, joka mukavasti oli tunnin myöhässä. Neljän päivän reissaamisen jälkeen oli aika ihanaa tulla kotiin.





Esplanadin puisto ja överit jouluvalot.
Stokkan jouluikkunoihin oltiin taas panostettu. Legon oma ikkuna oli aika symppis.


Minna Parikan liikkeen näyteikkuna. En uskaltanu mennä peremmälle kauppaan. Voisin olla nyt yhdet kengät rikkaampi, mutta tili tyhjänä.

Lentokentällä oli esittelyssä tämmönen Tesla, nice.

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lempparivaatteet

Olen kovasti yrittänyt kartuttaa vaatevarastoani ja koettanut hävittää ikuvanhoja lukioaikaisia (pahimmillaan yläasteelta) vaatteita. Sitä ei vaan opiskelijan budjettiin käy tuhlata varojaan riepuihin. On uskomattoman hienoa, että pystyy ostamaan jotain "ylimääräistä"... Ja nyt tuntuu, että vaatekaupoissa on vain ihania vaatteita, joita haluaisi omaan kaappiinsa. Pakko kyllä sanoa, että kaikkein mieleisintä tällä hetkellä on talvivaatteet; kengät ja toppatakki.