Odotusta

Laskettuun aikaan on jäljellä enää 4 viikkoa, 29 päivää! Alkaa pikkuhiljaa kuumotella se tosiasia, että kohta me ollaankin täällä kolmestaan. Elämä tulee muuttumaan ihan varmasti kertaheitolla aivan toisenlaiseksi ja paluuta menneeseen ei enää ole. Mielessä pyörii ajatuksia laidasta laitaan, olen ihan super onnellinen ja toisaalta pelottaa älyttömästi. Mitäpä jos minusta ei olekaan äidiksi? Entä jos olen huono äiti? Että en osaa käsitellä vauvaa, en vaan osaa. Olemmeko tehneet hirveän virheen ja pakotamme viattoman lapsen tulemaan osaksi meidän perhettä, saamaan vanhemmiksi tällaiset ihmiset? 

Hormoneilla on hyvin näppinsä pelissä tässäkin asiassa. Harvinaista kyllä, normaalisti olen aika tasapainoton ihminen siinä suhteessa, että mielialani saattavat vaihdella hetkessä iloisesta ärtyneeksi, mutta tämän raskauden aikana olen ollut tyyni ja rauhallinen. Olen pystynyt katsomaan ja suhtautumaan asioihin järkevästi. Poikkeuksellista! Nyt hormonit kuitenkin käskevät taas panikoimaan ja huolehtimaan vauvaan liittyvistä jutuista liiallisella ylilyönnillä. Onko koti valmis, onko kaikki tarvittava hankittu, oletko nyt varma ettei vauva tarvitse tätä ja tuota, tajutathan sinä nainen että et osaa edes tehdä sitä ja tätä, et tiedä vauvan tarpeista oikeastaan yhtään mitään. Mitä lähemmäksi laskettua aikaa mennään, sitä kovemmaksi vaatimukset käyvät. Kohta on myöhäistä miettiä enää oliko tämä sittenkään hyvä idea. Tiedän, että jokainen äidiksi tuleva joutuu kohtaamaan nämä samat asiat ainakin jollain tasolla. Enpä usko, että kukaan on luovinut raskausajan läpi ilman mitään pelon tai jännityksen tunteita. Onhan kyseessä suhteellisen iso juttu.

Onneksi nuo tunteet ja tuntemukset voi ottaa vastaan ja käsitellä niitä rauhassa omassa päässään. Antaa niiden tulla ja hyväksyy niiden olemassaolon. Kun pystyy selittämään itselle, että kukaan ei ole täydellinen ja oppimaan ne kaikki muutkin joutuu, niin luotto omaan selviytymiseen kasvaa. Meitä on onneksi kaksi opettelemassa ja lyömässä "viisaat" päät yhteen, lisäksi roppakaupalla tukiverkostoa josta saada apua tarvittaessa. Käyhän nyyttiä hieman sääliksi edelleen, että se joutuu meidän käsiimme, mutta eipä hän taida paremmasta tietää. Tärkeintä kuitenkin on antaa kaikkensa ja rakastaa.

Nyt vaan jännällä odotetaan milloin lähtö synnytykseen tulee! 

<3

Kulunutta kesää

Tämä kesä on kyllä mennyt ihan vauhdilla! Tuntuu, ettei ole ehtinyt tehdä juurikaan mitään mitä oli ajatellut, mutta toisaalta on saanut aikaiseksi vaikka mitä. Käytiin Aleksin kanssa kesälomareissulla kesäkuussa Jyväskylässä moikkaamassa tuttuja ja vauvaa. Juhannuksena pistäydyttiin Leppävirralla ja matkalla käytiin syömässä Kuopiossa ja paluumatkalla Ikeassa. Minä matkustelin Kisiksen ja Oulun väliä muutamana viikonloppuna kesäkuussa. Kesäkuun alussa olivat pääsykokeet ja sieltä palkintona sainkin opiskelupaikan! Aloitan syksyllä 2018 sosionomi-opinnot monimuotototeutuksella.

Heinäkuu on mennytkin töissä puurtaessa, Iskelmäviikko saatiin taas järjestettyä ja juhlittua pois alta. Tiukkaa teki, mutta hengissä ja yhtenä kappaleena selvittiin. Tunteja tuli taas kiitettävästi, mutta tänä vuonna oli paljon rauhallisempaa ja kaikki meni oikein mallikkaasti ilman katastrofeja. Olen ihan supertyytyväinen! Viime viikonloppuna huitelin Kuusisaaressa Qstockin pyörteissä kaksi päivää. Oli mukavaa, mutta yllättävän rankkaa. Nyt saan vihdoin oululaistua, rentoutua ja palata tähän arkeen. Ja laittamaan kotia valmiiksi ennen babyn tuloa <3 äitiysloma alkaa parin viikon päästä...

Kuukausi kuvina

Olen jostain syystä ihan hirmu laiska tämän blogin suhteen. Elämässä ei tapahdu juurikaan mitään erityisen jännää ja tunnen olevani väsynyt lähes koko ajan. Aloitin Iskelmän työt kuukausi takaperin, minkä ansiosta saan nyt olla päivät kotosalla ja tehdä töitä omalla rauhallisella tahdillani. Toukokuun puolivälissä olisi tarkoitus pakata taas kimpsut ja kampsut ja suunnata kohti Savoa kesäksi. 

Mennyt kuukausi on pitänyt sisällään perehtymistä ensi kesää varten, salaattihimoa ja aurinkoisempia päiviä. Kevät tekee tuloaan erittäin hitaasti, mutta tänään aamulla kävelyllä käydessäni kevään pystyi tuntemaan jokaisella solulla. Mikä ihana tunne oli vaan hengittää valoa, lämpöä ja positiivista energiaa (katupölyn lomasta)! Alla taas muutamia kuvia kuukauden tunnelmista.

Ihanaa kun pääsee taas pyöräilemään!

 

Kun takapuoli puutuu liiallisen istumisen seurauksena...

Kevättä rinnassa

Vihdoin rouva

Kylläpä aikaa on ehtinyt vierähtää edellisestä postauksesta! En vain yksinkertaisesti ole jaksanut työpäivän jälkeen ryhtyä toimeen ja muutenkin arki on tuntunut nyt kiireiseltä. Tai sitten hetkellinen voimattomuus on iskenyt kun peppunsa on sohvalle laskenut, yhtäkkiä hetken venyessä loppuiltaan. 

Tässä välissä on tapahtunut yhtä jos toista, parhaimpana asiana varmasti meidän naimisiinmeno. Kihlauksen jälkeen mietittiin vaihtoehtoja häille, pyöriteltiin mahdollisuuksia ja resursseja. Ensin luovuimme ajatuksesta tyyliin seuraavaan viiteen vuoteen, koska olisi aivan mahdotonta toteuttaa näillä varoilla häitä, jotka me molemmat haluaisimme. Vieraiden määrää on mahdotonta pitää pienenä: haluamme molemmat läheisimmät ihmiset juhlimaan meitä plus joukon kavereita. Ei ole mitään järkeä joutua karsimaan noin puolia ihmisiä vieraista sen takia, että meillä ei vaan ole mahdollisuutta siihen. Minulle tärkeää on myös ruoka ja juoma, joten niistäkään en ollut valmis luopumaan. Omissa häissäni en mitään kaurapuuroa tai makaroonia syö! 

Noh, sitten keksimme ajatuksen "karata" kahdestaan naimisiin maistraatissa jo nyt. Ajatus löi minut ällikällä, en nimittäin ollut suunnitellut ikinä mitään tällaista. Se oli oikeastaan loistava ajatus! Vain me ja muutama todistaja paikalla. Ei haluttu hirveästi mainostaa asiaa etukäteen, läheiset kyllä tiesivät. Varattiin päivä ja nyt ollaankin jo aviopari. Päätettiin, että juhlitaan sitten virallisesti häitä muutaman vuoden päästä, kenties siunaus kirkossa ja kekkerit siihen päälle. Sitten kun meillä on oikeasti mahdollisuus siihen.

Jännitti sanoa tahdon :)

Lunta kengässä

Käväistiin pari viikkoa sitten Kisiksellä viikonloppua viettämässä. Lauantaina kelit osuivat kohdilleen ja päätettiin sitten pistäytyä mökillä katsomassa vieläkö tönö on pystyssä. Innostuttiin käppäilemään läheiselle makkaranpaistopisteelle. Polku vei metsän läpi ja ylös rinnettä. Ensi kerralla aion ottaa mukaan kuumaa juotavaa ja makkaraa! Edellisestä kerrasta on aivan liian kauan aikaa...

Norjassa elokuvafestivaaleilla

Lähdettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä bussilla kohti Norjaa ja Tromssaa. Siellä järjestettiin kansainvälinen elokuvafestivaali ja meillä oli liput hankittuna 7 elokuvaan. Torstaina nähtiin kaksi elokuvaa Yourself and Yours (Etelä-Korea 2016) ja The Greasy Strangler (USA 2016). Perjantaina vuorossa oli kolme leffaa: Collective Invention (Etelä-Korea 2015), The Last Family (Puola 2016) ja In This Corner Of The World (Japani 2016). Lauantaina kaksi viimeistä leffaa olivat Heartstone (Islanti 2016) ja The Together Project (Islanti, Ranska 2016). 

Leffojen välissä ehdittiin käppäillä pitkin Tromssaa ja ihailla maisemia. Majoituttiin Tromsø Campingissa mantereen puolella, josta oli keskustaan 3,5 km. Koska keskusta sijaitsee saarella, piti meidän ylittää silta päivittäin. Silta on kilometrin mittainen, joten sitä sai tosissaan jynssätä menemään. Oli kyllä mukava reissu, yllättävän stressitön. Bussimatkat edestakaisin olivat raskaimmat, kun matkaa tehtiin n. 12h. Alla muutamia kuvia reissulta, tärkeimmät muistot löytyvät tällä kertaa pään sisältä.

Kilpisjärvellä

Paluumatkalla oli parempi keli, joten nähtiin edessä avautuvat maisemat. Oli kyllä aika huikeaa!

Tämä oli ehkä parasta koko matkalla <3