Keskiviikkoaamuna klo. 8.00 (ainakin melkein, joku on aina myöhässä) startattiin Microteknian pihasta ja linja-auton keula osoitti kohti pohjoista, kohti Tahkoa. Tarkoituksena oli mennä tekemään sinne tuotetestausta, tarvitsemme ohjelmapalvelukurssiin nimittäin suorittaa kaksi ohjattua aktiviteettia ja kolme muuta, omatoimista. Jännityksellä odotin mitä tuleman pitäisi, kenties vihdoin sitä moottorikelkkailua mitä en koskaan ole päässyt kokeilemaan missään muotoa.
Mukana oli meidän restojen lisäksi ilmeisesti liiketalouden puolelta vaihtareita iso liuta.
Olimme perillä
Tahko Safareiden pihassa noin klo. 9.30 ja purkauduimme linja-autosta innostuksen vallassa. Sisällä istuimme alas kuuntelemaan yhden tulevista ohjaajistamme selitystä yrityksestä ja kaikesta yleisestä. Tiedossa oli todellakin se moottorikelkkailu sekä lumikenkäily. Porukka jaettiin kahteen 15 henkilön ryhmään ja meidän porukka aloitti moottorikelkkailulla. Päälle piti pukea haalarit, bootsit, rukkaset, kypärämyssy sekä kypärä. Näytin ehkä maailman typerimmälle kypärämyssyn valuessa silmilleni. Jännitys kasvoi entisestään kun saimme ohjeita kelkan käytöstä sekä miten toimia missäkin tilanteessa. Jakauduimme pareittain kelkoille ja päätin ensiksi mennä vain kyytiläiseksi, koska jo se oli minulle elämys ja uutta. Puolessa välissä piti tehdä vaihto ja kun tälläsin takapuoltani kuskin paikalle, mahassa muljahteli. Entäs jos en pystyisikään ohjaamaan kelkkaa ja menisimme metsään?
Voi sitä kokemusta! Välillä madeltiin ja välillä mentiin hurjaa kyytiä kaasu pohjassa. Visiiri alkoi huurtua ja joutui keskittymään siihen, että pysyi reitillä. Peukaloon koski kaasun painamisesta, sormet jäätyivät rukkasissa, kuumuus puski haalarin läpi jalkoihin moottorista ja kylmä tuuli puhalsi visiirin alta kasvoihin.
Olin helpottunut kun näin määränpään lähestyvän. Hyvin jännittävää, mutta upea kokemus kaiken kaikkiaan. Turhaa se on, mutta hauskaa (varsinkin jos tykkää siitä hajusta).
Vaihdettiin takaisin omat vaatteemme ja suunnattiin tiemme seuraavaan aktiviteettiin, lumikenkäilyyn. Se olikin täysin erilaista kuin vauhdin hurmauttama moottorikelkkailu. Pihalla sidottiin jalkoihimme lumikengät, kammottavat kapistukset. Saatiin ohjeita ja matkaan vaan. Oltiin ohjaajan takana heti ja joututtiin siis tallustamaan umpihangessa. Onneksi osa oli valmiita polkuja, niitä oli helpompi mennä. En oikein vissiin handlannut tekniikkaa vaan upposin ja rämmin hangessa epätoivon vallassa. Puolessa välissä ohjaaja kysyi halutaanko takaisin päin mennessä mennä "hard or easy way" ja eiköhän peräpäänpitäjät ranskikset halunneet "hard way" vaikean. Siitä alkoi tuskien taival. Ja tapahtui mitä pelkäsinkin, astuin lumikengän päälle ja rohahdin hankeen paljas käsi edellä. Kylmää, märkää, epämukavuutta. Jotta kaikki olisi täydellistä, ylös päästyäni kaaduin uudelleen astuttuani taas lumikengän päälle. Melkein itku siinä tuli.
Ja ne *#%@!# ranskalaiset taapersivat valmista kovaa polkua takana.
Reilun puolen tunnin rämpimisen jälkeen saavuimme takaisin Tahko Safareiden talolle. Kello oli suunnilleen 11.30 ja nälkä oli kova. Onneksi mukaan lähti vesipullo ja välipalakeksi. Siinä istuttiin ja odotettiin moottorikelkkailijoita takaisin, jotta voitaisiin jatkaa matkaa. Olo oli mitä mahtavin, hiki ja kuuma ja lapset olivat märät, samoin takin hiha ja puseron hiha.
Kun loput ryhmän jäsenistä saapuivat, maksoimme aktiviteeteista (35e) ja nousimme uupuneina linja-autoon. Kävimme Tahkon alueella tekemässä sightseeingin ja lähdettiin kohti seuraavaa kohdetta. Ohjelmassa oli syöminen kodassa. Sitä ennen meidän piti kävellä sinne hirvittävä matka jyrkkiä ylämäkiä. Matka tuntui ikuisuudelle, koska oli niin kova nälkä. Olin sentään syönyt aamupalan joskus kuuden jälkeen. Olimme kodalla suunnilleen puoli kahden aikaan ja siellä meille tarjoiltiin lohikeittoa (ja lihakeittoa meille jotka sitä kalaa ei syöneet), ruisleipää ja mehua. Ranskikset (oli kai siellä myös espanjalaisia) rohmusivat etunenässä melkein kaiken ruuan, lihakeittoa oli jäljellä liemi ja pari porkkanaa, pottua ja miljoona pippuria. Kun tarjolle tuotiin nokipannukahvi, olin ensimmäisten joukossa sitä hakemassa. Minähän en ilman kahvia jäisi! (Vannoin, että siinä tapauksessa en suostuisi lähtemään mihinkään enää...) Kahvin kanssa oli pullaakin! Ruoka oli hyvää, kiitos siitä isäntäväelle. Alkoi iskeä väsymys istuessa hämärässä savuntuoksuisessa kodassa. Pahin nälkä oli ohitse ja kylmyys alkoi hiipiä luihin ja ytimiin.
Viimeisenä tarkoitukena oli laskea mäkeä. Päätettiin tyttöjen kanssa laskea yhdellä pulkalla yhdessä kaikki kolme. Hangessa sitä sitten oltiin, mutta alas päästiin kaikki. Päätettiin kokeilla vielä toinen lasku uudessa muodostelmassa, se oli myös yhtä luminen lasku. Hauskaa se kyllä oli! Ulkomaalaiset näyttivät olevan ihan hurmiossa ja ne laskivatkin monta mäkeä. Näkee kyllä, että oli niille uusi laji. Ei mitään sääntöjä, laskivat holtittomasti eivätkä osanneet väistää mäessä. Välillä touhu näytti tosi vaaralliseltakin.
Kolmen jälkeen yritettiin saada porukkaa lähtemään. Me lähdimme kävelemään ikuisuusmatkaa takaisin linja-autolle. Siellä jouduimme odottelemaan lisää, koska osa ranskiksista puuttui. Lähtemään pääsimme vasta kymmentä vaille neljä, puoli viideltä piti olla takaisin Kuopiossa. Oli ihanaa päästä kotiin.
