maanantai 25. heinäkuuta 2016

Oi ihana Kuopio

Käytiin lauantaina Allun kanssa Kuopiossa päivän reissulla. Päivä oli ihana nollaus iskelmästä! Shoppailtiin Ikeassa ja Matkuksessa, käppäiltiin keskustassa ja fiilisteltiin kaupunkia. Ehdittiinpä vielä parit pelit pelaamaan Freetimessa ennen syöntiä Panzassa. Suosittelen muuten paikkaa, vaikka varmasti minulle kiellettyjä raaka-aineita olikin käytetty annokseen. Oli hyvvee!









tiistai 19. heinäkuuta 2016

Iskelmäkrapula

Iskelmäviikko 2016. Kauan sitä valmisteltiin ja kauan sitä odotettiin. Hetki meni ja nyt se on jo takana. Kulunut viikko oli elämässäni ehkä rankin koskaan, sunnuntaista sunnuntaihin työtunteja minulle kertyi noin 110. Ne pitivät sisällään vähän unta ja paljon juoksemista sekä organisointia. Joinakin hetkinä minun olisi pitänyt olla ainakin neljässä paikassa yhtä aikaa, missään välissä en saanut olla pelkästään itseni kanssa. Olin tavoitettavissa 24/7 ja työntouhussa 110h viikon aikana. Silti nautin lähes joka hetkestä ja siitä mitä tein. Nyt haluaisin kuitenkin vain kaivautua syvälle peiton alle ja unohtaa työt hetkeksi. Mutta tapahtuma on laitettava vielä purkkiin, jospa sitä pääsisi lomailemaan kahden viikon päästä. Alla tunnelmia viime viikosta.











Tapahtumaorganisaattori kiittää ja kumartaa!


torstai 23. kesäkuuta 2016

torstai 16. kesäkuuta 2016

we are magical

Pidennetty viikonloppu Oulussa. Kotona.





Oulussa klo 23

Meijän yrtit on hengissä ja kasvaa mahottoman hyvin!

Nörtit pelaamassa

Sushii

"käydään syömässä jäätelöä Nallikarissa!" - kädet jäässä ja tukka putkella.

torstai 2. kesäkuuta 2016

En ikinä osta itselle kesäkukkia...


Luonnonkukat saavat riittää, minä mietin lapsena kun katselin vierestä tuskastelevaa äitiä, joka ei osaa päättää kunnolla mitä kukkia laitetaan vai laitetaanko ollenkaan. Silloin olin varma, etten itse tule koskaan ostamaan yhtään kesäkukkaa. Kuinkas sitten kävikään? Viime kesänä meillä oli yksi basilika ja kuollut auringonkukka, tänä vuonna innoissamme möyrittiin pitkin puutarhaa etsien ihania kukkia parvekkeelle. Nyt meillä on isossa ruukussa Kohtalonkukkaa, neljässä pienemmässä basilikaa, oreganoa, timjamia ja rosmariinia. Katsotaan miltä istutukset näyttävät seuraavalla kerralla kun menen käymään kotona. Ei nyt, vaan ensi viikonloppuna. Vieläkö kasvit hengittää, vai onko kohtalo kohtalonkukilla sama kuin auringonkukalla viime kesänä.



tiistai 10. toukokuuta 2016

Puut vihertää

Pari hassua lämmintä päivää ja luonto lähtee revittelemään. Torstaina puissa oli söpöt pienet hiirenkorvat ja perjantaina ne olivat rehelliset lehdenalut. Nurmikko alkoi vihertää ja ilmassa tuoksui kesä. Mikäs sen ihanampaa kuin viettää aikaa mökillä haravoiden, kaataen puita ja muuten vain nauttiessa ja saunoessa. Varsinkin nyt nämä kuvat ihastuttavat, kun tänään lämpötila painui alle 10 asteeseen ja taivas alkoi itkeä. 





keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Vappu: sushia ja munkkeja

 
Meidän vappu koostui pääasiassa ruuasta, kuinkas muutenkaan. Erittäin hyvän ruuan lisäksi oli mukavaa seuraa ja kaunis ilma. Koska kysymyksessä oli lapsiystävälliset juhlimiset, mukaan mahtui vain lasilliset viiniä ja hieman kuohuviiniä. Mikäs siinä nautiskellessa ihanasta auringonpaisteesta maha killillään herkkuja!