Oi helmikuu

Viime viikonloppuna pääsin käymään pitkästä aikaa kotona Kisiksellä. Hieman yllätyksenä tuli, että siskoni ja tämän sulhasen kihlajaisia todellakin juhlittaisiin myös. Onneksi olin jotenkin alitajunnassani varautunut ja mukaan lähti siistimmät vaatteet sekä kamera.

Häät ovat mitä todennäköisimmin tulossa kesällä ja minä olen yksi kaasoista. Apua! Ollaanhan me suunniteltu häitä jo pitemmän aikaan, vaikka kosintaa ei olekkaan tullut. Nyt kun kaikki se on totta, minulle iskee paniikki. Kyllä, minulle! Yhyy, siskoni menee tosiaan naimisiin... Se kertoo sen, että meistä on tullut ihan oikeesti aikuisia. Vaikka minä olenkin muutaman vuoden jäljessä niin fyysisesti kuin henkisestikin. Mutta kaiken kaikkiaan, on mukavaa hifistellä tulevien häiden takia.

Scorpions - You and I

Näistä parista viikosta tulee aika ohjelmantäytteisiä. Huomenna mennään koulun puolesta käymään Tahkolla tuotetestausten merkeissä. Siitä kerron sitten myöhemmin lisää. Luvassa on luultavasti moottorikelkkailua ja lumikenkäilyä sekä mäenlaskua. Ensi tiistaina on Winterfest (opiskelijatapahtuma Valkeisenlammen jäällä, suoritetaan rasteja) ja sen jälkeen on afterpartyt Puikkarissa. Täytyy muistaa ottaa rauhallisesti (kuten aina!), koska seuraavana aamuna käynnistyy Finland Ice Marathon ja minun on määrä napottaa klo. 8.00 järjestyksenvalvojana/ liikenteenohjauksessa jossakin paikassa x. Hih, JV-korttini pääsee vihdoin töihin. Olen sen jälkeen järkkärinä myös perjantaina ja lauantaina, sunnuntaina olen Uppo Nalle-hiihdon aikaan Rauhalahdessa huoltopisteessä jakamassa mehua ja makkaraa. Noilta päiviltä napsahtaa yhteensä 27 tuntia mikä oikeuttaa yhteen opintopisteeseen tapahtumatuotannon kurssiin.

Onnistuin tekemään toisen kerran elämässäni hernekeittoa näin laskiaistiistain kunniaksi. Menin koululle vasta kahteen niin ehdin oikein mainiosti keitellä sen. Vaikeutta ruuanlaittoon toi se seikka, että ei ollut juuri mitään muistikuvia viime keittokerrasta ja netissä kaikki ohjeet oli erilaisia. Vaikka teinkin sen oman pääni mukaan, siitä tuli tosi hyvää! Aleksikin tykkäsi. Melkein voi sanoa, että ihan kuin äitin tekemää :)

Ihanat kamalat hiukset

Minulla on taas vaihteeksi hiuskriisi. Maailman tyhmin aihe kriiseillä, mutta aina se aiheuttaa päänvaivaa. Yleisesti ottaen suhtaudun näihin karvoihin aika kevyesti. Osalle ihmisistä (lue: tytöille ja naisille) ne ovat kultaakin kalliimpaa, niihin kulutetaan hulluna aikaa ja vaivaa sekä rahaa. Esimerkiksi minulle hiusten lyhyeksi leikkaaminen pitkistä on vain vaihtelun iloa kun toisille taas yhden kriisin paikka. "Mitäs jos en tykkääkään, entä jos ne ovat rumat, entä jos kadun leikkaamista, jne." Meidän tulisi muistaa, että hiukset kasvavat takaisin! Aina. Jos ei ota riskejä, ei koskaan voi yllättyä positiivisesti.

Niin, huomasin tuossa eräänä kauniina päivänä, että hiukseni ovat päässeet kasvamaan aika pitkäksi. Toisaalta ne ovat ihan kivat, toisaalta eivät. Ne kaipaisivat oikeastaan kevennystä ja ryhtiä. Sen lisäksi olen kasvattamassa omaa väriä takaisin noin seitsemän vuoden jälkeen. Liian vaaleat latvat voisi napsaista pois. Nyt kun luvassa on juhlat kesällä, hiukseni pitäisi olla priimakunnossa puolen vuoden päästä. Sinne tähdätään.

Yleensä vaihdan hiustyyliäni aika vapaasti, miettimättä sitä liikaa. Vuosien varrella minulla onkin nähty mallia ja väriä jos millaista. Tässä listausta ja kuvia vuodesta 2008 eteenpäin. Jospa se auttaisi minua suunnittelemaan uutta lookiani... Kampaajalle on aika kuukauden päästä!

Huomatkaa, otsis on minulla välttämätön ja vakiojuttu.



2008


Kesällä ja lukion kakkosella minulla oli vaaleat hiukset tummilla ja vielä vaaleammilla raidoilla. Tuo oli ensimmäinen kerta kun kävin kampaajalla värjyyttämässä hiuksiani. Tuohon tyyliin voisin nytkin palata, koska pelkät vaaleat saisivat tummemmista raidoista vähän särmää ja vivaihteikkuutta. Tiedän, kuulostan joltain hiusvärimainokselta...










Raidat kasvoivat pois ja hiukset vaan pitenivät. Ajatuksena oli kasvattaa vanhoja varten pitempi tukka, että niihin saisi sitten kiharaisen kampauksen tehtyä.



2009

Vanhojentansseihin värjäsin kampaajalla hiukset vaaleista ruskeisiin maustettuna vaaleilla raidoilla. Raidat  tulivat esiin päälyhiusten alta, en tykkää edelleenkään vahvoista raidoista hiusten päällä. Ne ovat vain tehoste ja niillä saa ilmettä kampauksiin. Hiukset olivat tässä vaiheessa suhkot pitkätkin. Pakko sanoa, että tuo hiustyyli ja värjäys kokonaisuudessaan on ehkä onnistunein koko historiassa. Katson nytkin kuvia ihan kateellisena. Ja ylemmässä kuvassa on minun vanhojentanssikampaus, jonka siskoni teki.

2010



Abiristeilyn huumaa. Tämä on myös yksi parhaimmista väreistä mitä tukkaani on ikinä laitettu. Muutenkin ne olivat kivasti leikatut ja muistaakseni helppo laittaakin. Minusta tuntuu että tumma on paras kehystämään kasvojani ja se tuo lämpöä iholleni. Taas se mutta. En vaan jaksa olla koko ajan värjäämässä!











Minulla oli tänä vuonna ylioppilasjuhlat tiedossa. Tykkäsin tosi paljon lopputuloksesta, jossa minulla oli tumma punertavan ruskealla värillä koko tukka ja seassa toffeen värisiä raitoja. Plus siskoni teki minulle taas ihanan kampauksen! Eihän tässä mitään kampaajaa tarvitse... Jossain vaiheessa päätin että nyt alkaa vaaleuden aikakausi.




Ja niin alkoikin sitten minun ensimmäinen vaalennusurakkani. Näyttää hassulle, kun alta puskee vaaleaa väriä (joka muuten oikeasti mystisesti näyttää vaaleammalle kuin mitä se myöhemmin tulee olemaan...) ja päällä on vielä ruskeaa väriä. Ja sitten huomatkaa; minä en ole IKINÄ ottanut värinpoistoa, vaan odotellut rauhassa ja värjännyt vaaleilla hiusväreillä. Värin vaihtaminen ei saa olla liian helppoa, koska muuten sen tekisi liian usein...



2011




Hairahdin kokeilemaan elämää ilman otsistani. Pääsin aika pitkälle kasvatuksessa, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään! En tykkää omasta otsastani joten se on kiva piilottaa otsiksella. Tuntuu, että ilman sitä olen alaston. Tässä vaiheessa hiukseni olivat hassun väriset, kun tyvestä oli aika vaalea ja latvat ruskeat.










Sitten tosiaan aika pian älysin oman mokani ja leikkuutin otsikseni takaisin! Vähän kökkö kuva, mutta minulla on jossain vaiheessa siis ollut aika vaaleat ja pitkät hiukset. Nämä on itseasiassa ihan hauskat, pitkät on eri asia kun lyhyet, mutta kokemuksesta tiedän, että omassa käytössäni (eli pesen ja laitan ne JOKA AAMU) tosi epäkäytännölliset.

Ja kesällä minä halusin päästä pitkistä pois ja leikkuutin lyhyen mallin. Ja sain päähäni, että se vaalea oli liian vaalea ja värjäytin sitten punaiseksi. Punaiset ne olikin! Mutta väri pysyi tosi huonosti minun hiuksissa ja ne meni sitten tuohon kuntoon... Ei nätti. Niinpä kokeilin taas vaihteeksi uutta...

Onnistuin sitten värjäämään liian tummalla, violettiin vivahtavaa ruskeaa, jonka ansoista tein päätöksen, että oma väri saa nyt tulla ja värjäysrumba loppua. Tällä kertaa ihan oikeasti!

2012

Alkuvuodesta hiukset taittoivat vielä vahvasti ruskeaan ja punaiseen. Joku opettaja taisikin kutsua minua "sinä tyttö jolla on punaiset hiukset", enkä älynnyt tämän puhuttelevan minua.

Toukokuuhun mennessä ruskeus olikin aika kivasti kadonnut ja hiukset semipitkät. Näissä edustettiin koulun päättäjäisissä glamour-tunnelmassa.











Maken ylioppilasjuhliin leikkasin hiuksiani lyhyemmiksi saaden ruskean väri pois kokonaan. Tuohon olen viimeksi käynyt kampaajalla. Lyhyissä hiuksissa on miellyttävää olla, mutta aiheuttavat päänvaivaa, koska niitä pitää laittaa yllättävän paljon.

Tämä kuva on joululta ja kuvaa tämän hetken tilannetta kaikkein parhaimmin. Pitemmät ne ovat vaan. Huonoa on se, että ne ovat niin littanat koko ajan, koska päälyhiukset ovat oikeastaan saman mittaiset kuin muukin tukka. Normaalisti se on kevennettynä ja leikattu kerroksittain. Viime kampaajakäynnistä on noin miljoona vuotta ja äiti on leikannut niin otsista kuin latvojakin aina silloin tällöin, mutta ei ole uskaltanut koskea kokeillakseen kevennystä.






Saa taas nähdä mihin lopputulokseen tällä kertaa päädyn. En sitä yleensä tiedä vielä siinä vaiheessa kun kampaajan tuoliin istuudun. Hmm..

Scuba diving

Kalevi-setä Seikkailukeskuksesta (ja meidän ryhmästäkin) kävi vierailemassa viime viikolla palvelujen markkinointi kurssilla kertomassa omasta yrityksestään ja sen haasteista markkinoinnin puitteissa. Se herätti muistoja viimevuotisesta sukelluskokeilustamme jonka teimme erään kurssin innoittamana. Se oli hyvin jännää ja ennenkaikkea hienoa! Jos minulla olisi enemmän rahaa, osallistuisin sukelluskursseille ja lähtisin pätevyyden saatuani jonnekkin kirkkaisiin vesiin kaloja katsomaan. Kuten alla olevassa kuvassa hyvin on havainnollistettu:

www.scubamike.net/wp-content/uploads/Scuba-Diving.jpg

Joo, olisi hienoa, vaan taitaa jäädä haaveeksi. Kurssien hinnat pyörii ainakin tällä hetkellä minulle saavuttamattomilla tasoilla. Mutta oli se hauskaa käydä kokeilemassa Niiralan uimahallissakin miltä se happilaitteilla hengittäminen tuntuu ja miltä maailma näyttää vedenpinnan alapuolella. Sukeltaminen on hyvin rauhoittavaa, koska siellä ei kuule mitään muuta kuin oman hengityksen ja ajatukset. Se on todella maagista ja täysin oma maailmansa. Se, että sukeltaa uimalaseilla pidättämällä hengitystään ei ole läheskään sama asia. Mieti kun istut pohjassa ja katsot ylöspäin kohti kimaltelevaa veden ja ilman rajapintaa.. On rauhallista ja kuulet vain oman tasaisen hengityksen ja tunnet regulaattorista nousevat kuplat kasvoillasi. Miten joku ei halua sukeltamaan?!

Perheenlisäystä

Meidän perhe lisääntyi kahdella uudella jäsenellä, Petterssonilla ja Eemil-pöllöllä. Ei yhtään pelottavan näkönen tuo Pettersson... Miettikää kun tuommosen näet ensimmäisenä kun avaat aamulla silmäsi, tai vaikka jos se tulisi vastaan yöllisellä vessareissulla.

ps. Jos jollekin on vielä jäänyt hämäräksi, niin olemme molemmat aika kovia pehmolelufaneja. Näiden kahden lisäksi pesueeseen kuuluu norsu, Lutris (saukko), possu ja kettu sekä tietenkin käärme.

Kasvisruokaa

Nyt omilla asuessani  herkulliset kasvisruuat ovat löytäneet tiensä keittiööni. Silloin kun asuin vanhempieni luona kasvisruuat eivät saaneet kannatusta juuri ollenkaan (jostain kumman syystä), enkä ole koskaan ajatellut niitä pelkäksi pääruuaksi vaan lisäkkeenä. Liha, kala tai kana sen aterian muka aina teki. Minulla ei ole mitään lihaa vastaan, suussasulava pihvi on silloin tällöin mitä ihanin nautinto, mutta jotenkin kana ja perus lihasuikaleet sun muut tuntuvat nykyään tökkivän. Jauhelihaakaan ei joka päivä voi olla, joten kasvisruoka on piristävä vaihtoehto ainaiseen liha/kanaruokaan. Kalaa en oikein pysty syömään, kai olen vähän allerginen, joten sitä nyt ei näy meillä.

Kasvikset, mitä niistä nyt sitten muka voisi tehdä? Perunaa, porkkanaa, lanttua... Ei heti herätä lämpimiä tunteita, saati kehitä herkullisen ruuan mielikuvaa. Kaupassa käydessä tuntui ideoiden olevan taas vaihteeksi loppu. Mitä syödään... Vihannesosastolla päähän pälkähti kasvispata kun otin paprikan ostoskoriin. Mukaan lähti sen lisäksi myös kukka-ja parsakaali sekä bataatti. Kokeilkaa ihmeessä, kasviksia voi valita sen mukaan mistä tykkää tai mitä kaapista löytyy. Padasta löytyi myös soijarouhetta, se lisää ruokaisuutta ja on ihan hyvää. Mausteita saa laittaa reilulla kädellä, jotta ruoka maistuisi jollekkin. Niitäkin saa laittaa oman maun mukaan, suolaa, pippuria, cayannepippuria, paprikamaustetta, jne. Itse sipulin suurena ystävänä laitan sitä automaattisesti lähes kaikkeen mahdolliseen.

Saattaa näyttää epämääräiselle,
mutta on oikeesti tosi hyvää.

Paprikaa

Bataattia

Kukkakaalia

Parsakaalia

Sipulia

Valkosipulia

Soijarouhetta

Mausteita

2 purkkia kermaa

Kasvikset pilkotaan ja laitetaan uunivuokaan, lisätään soijarouhe, kerma sekä mausteet. 

Paista uunissa 200 asteessa noin 45min (kunhan kasvikset on kypsiä).

Fantastista elämää

Sain kuin sainkin puhuttua Aleksin ympäri lähtemään minun kanssani elokuviin katsomaan Anna Kareninaa! Ehtoina tosin olivat, että en halua kuulla yhtäkään huokausta, negatiivista kommenttia tai muuta kökköä. On tosi ärsyttävää katsoa ja keskittyä johonkin elokuvaan kun joku alituisesti kommentoi tai huokailee (esim. kun katsottiin Twilight-leffoja... No, ehkä ne ansaitsikin kaikki kommentit.) Huokauksia kuulin kyllä leffassa, mutta en kyseisen herran puolesta vaan takana istuvan miehen suusta. Taisi olla sen mielestä pelkkää tuskaa...
Elokuva oli aika hyvä, lavastus oli hoidettu kiehtovaksi osittain teatterityyliin. Tarinasta oltiin saatu yllättävän yhtenäinen vaikka tapahtumista ehkä noin kolmannes oli leffaan päässyt kirjasta. Aika monta henkilöhahmoakin oli karsittu pois. Tottahan se on, että jos kaikki tapahtumat olisi ängennyt tuohon niin 2h 20 min sijaista kesto olisi varmaan ollut lähempänä kahdeksaa tuntia. Mikä minua harmitti eniten oli se, että kirjassa Anna Kareninan hahmo oli hieman täyteläisempi ja leffassa (näyttelee Keira Knightley) Anna oli tosi laiha. Lisäksi jotkut asiat, kuten Annan ja Aleksei Kareninin keskinäinen suhde, jäi hieman hämäräksi. Mutta kaikenkaikkiaan en kokenut elokuvaa rahojen tai ajan tuhlaukseksi.

Olin kyllä taas maailman fiksuin... Silitän petivaatteet lähes aina (vaikka sisareni ei sitä voikkaan uskoa, hmh!) kun olen ne pessyt, koska ne tuntuvat paljon paremmilta sileinä. Vaatiihan se monta minuuttia aikaa elämästä ja on kaikinpuolin aika rasittavaa puuhaa, mutta kaikki se on sen arvoista. Niin koitti taas se aika kun pääsin ottamaan silityslaudan sekä -raudan kaapista ja koettelemaan hermojani. Fiksuna tyttönä ajattelin yhdistää epämukavaan puuhaan jotain kivaa, joka veisi ajatuksia edes vähän pois työstä. Telkkarista tuli sopivasti Emmerdale (olen jotenkin mystisesti ajautunut TAAS sen pauloihin... Harvinaisen koukuttava sarja) ja pystytin sitten laudan telkkarin läheisyyteen. Sitten sitä piti kääntää vähän jotta näkisin paremmin ja sitten kaikki olisi täyde... Kakka. Antennijohto ei ollut tarpeeksi pitkä ja päätti mennä rikki. Heh heh. Eipä katsota  Emmerdalea tai mitään muutakaan koko iltana! Pelastava enkelini ei ole kotona ja korjausohjeiden antaminen puhelimessa sekä minä ei ole hyvä yhdistelmä, tuottoisasta nyt puhumattakaan.  Silitin kuitenkin ja hyvää jälkeä tuli.

TODISTUSAINEISTOA

Tänään oli pitkästä aikaa ihanan kirpakka ilma! Puut olivat kauniita auringonvalossa. Erimukavaa kävellä kouluun upeissa maisemissa pukeutuneena muumioksi (ps. kannattaa pukea ne toppahousut, kaikki on paljon kivempaa kun ei palella!).

"So tell me when you hear my heart stopYou're the only one that knows"

There is a possibility.

Eilen olin hieman haikeissa tunnelmissa, sillä ukkini kuolemasta tuli kuluneeksi neljä vuotta... Miten aika voi oikeasti mennä näin nopeaan? Ei kai siitä nyt niin kauan voi olla, eihän? Tuntuu, etten ole vieläkään kunnolla sisäistänyt asiaa, ihan kuin ukki olisi vain käymässä jossain ja tulisi joskus vielä takaisin. Mutta ei tule.

Minä ja Aleksi ilmottauduttiin (miten voi olla muuten näin hankala sana kirjottaa..?) joskus syksyllä lavatanssikurssille ja se pyörähti sitten käyntiin eilen. Vähän jännitti, olen kyllä tanssinut vanhojentanssit, mutta ei se ole kumminkaan ihan sama asia. Ei siellä oppinut tanssimaan perustansseja niin että voisit vaan lähteä - no, semmosiin kunnon vanhanajan tansseihin! Eilisen perusteella tulin siihen lopputulokseen, että meikä on varustettu kahdella saman puolen jalalla eikä mistään meinannut tulla oikein mitään. Kaikkea vaikeutti lisäksi se, että pikkuinen sali oli täynnä ihmisiä ja yhteentörmäyksiltä ei voinut millään välttyä (josta seurauksena minulla on jalassa jonkun naisen korkkarin koron kuva, au!) ja musiikin tahti oli aivan liian nopea harjoitteluun. Ja onneksi molemmat tykkää hermostua kun ei onnistu tekemisessään... Jospa tästä kuitenkin kehityttäisiin ja oltaisiin kurssin loputtua tanssin ihmelapsia. Hassua, aika moni oli tullut kurssille seuraavana kesänä koittavien häiden takia. No, me sitten osataan jo valmiiksi kun se aika koittaa, heh heh ;D

Ollaan koukussa yatzyyn!
ps. siinä on lilat nopat

Voiko yhtään enempää ärsyttää kun että neulot sormet ja ranteet verillä villasukkaa ja sitten huomaat, että toinen parista on kuin onkin jostain kumman syystä aivan liian iso vaikka olet neulonut samoilla puikoilla ja täysin ohjeen mukaan?! Ihan pyllystä, sanon minä. Kesällä kai olin sitten joku tiukkapipo ja neuloin paljon kireämpää tai nyt olen ollut liian lössykkä ja neulonut liian löysää. Argh.

 Sain mummulta jouluna ihanan uuden lasipurkin. Näille pitäisi keksiä joku kunnon paikka missä ne tulisivat edukseen, mutta kyllä tämä koristaa jo aika kauniisti makkarin tikapuitakin.

Haluaisin tosi kovasti mennä kattomaan Anna Kareninaa leffaan. Kyllä, olen lukenut sen opuksen (viime vuoden lukuprojekti, jonka tarkoituksena oli "miellyttää" venäjän opettajaani kun se tykkäsi kysyä kuka oli lukenut kyseisen teoksen. No, eihän se sitä enää kysynyt kun olin oman luku-urakkani saattanut kolmen kuukauden taistelun jälkeen päätökseen...), mutta haluaisin nähdä sen kevennettynä. Jospa siitä olisi jätetty pois kaikki heinänniittojutut sun muut tylsät maatalouden parannusehdotelmat 1800-luvulla. Niin siis, toki minä suosittelen lukemaan tuon klassikkoteoksen Tolstoilta! Sisua se vaatii kuitenkin ja paljon.

P.S. Odotan innolla ensi viikonloppua kun vanhempani tulevat käymään ja ovat jopa yötä! Iskä ei ole käynytkään täällä kun viimeksi muutossa elokuussa. Johan se on siis aikakin...

Opinnot

Niin se koulu taas alkoi, aika kevyesti tosin tällä kertaa. Olin odottanut jotain tappojaksoa, koska syksyltä osa kursseista jäi toteutumatta ja meitä ollaan peloteltu kakkosvuoden kauheudesta. No, voihan tämänkin mieltää kamalaksi - minulla ei ole kuin kolme kurssia tässä jaksossa ja keskiviikot sekä perjantait on vapaita. Tämä viikko tosin on vieläkin kevyempi, koulua on vain eilisen lisäksi torstaina.

Olen aika innoissani yhdestä kurssista, production of tourism activities eli ohjelmapalvelujen suunnittelua! Kaikkein hienointa tässä on se, että me saamme ihan itse suunnitella ja toteuttaa päivän tapahtuman Kasurilassa Savonian henkilökunnalle ja opiskelijoille. Ja tämä on tietenkin tarkoitus toteuttaa oikeasti! Päästään siis tosi toimiin kerrankin.

Voisin marista seuraavasta asiasta sen miljoona vuotta, mutta minkäs teet. Kun "valitsin" tämän alan, olin omasta mielestä tulevinani suomenkieliselle koulutusohjelmalle. Sitten meidän ryhmä oli ensimmäisenä koekaniinina suorittamassa matkailun perusteet (meillä siis basics of tourism services) englanniksi. No tietäähän siinä jo mitä minulle kävi, hylsy tulla heilahti. En koe olevani englannissa mikään erityisen surkea, mutta on se aika rankkaa opetella alan sanastoa vieraalla kielellä. Ja ajatella asioita laajasti ja yhdistellä niitä toisiinsa ja sisäistää ja tuottaa kunnon tekstejä että olet ymmärtänyt, varsinkin jos kyseiselle henkilölle se tuottaa jo ongelmia suomeksi. Sitten seuraavissa kursseissa huomasi, ettei tiennyt niistä "perusjutuista" yhtään mitään vaikka niiden piti olla hallussa. Mutta en voi kadehtia tulevia opiskelijoita - kuulemma kaikista niistä ammattiopinnoista (vai miksikä niitä nyt kutsutaan, kumminkin kaikki mitkä liittyy matkailuun ja sanastoon, teorioihin) kaavaillaan enkunkielisiä. Enpä usko, että olisin ikinä selvinnyt englanninkielisestä asiakaslähtöisestä palvelujen tuottamisesta ja markkinoinnista hengissä saati saanut raporttiin aikaiseksi...mitään. Eikö se olisi siis se ja sama vaihtaa koko roska englanninkieliseksi ja mainostaa sitä suoraan sellaisena? Voisi tällaiset huonot jäädä tulematta. Pyh.

Osa kielten opettajistani lukiosta tai yläasteelta voi pitää minua ihan tärähtäneenä kun olen niin innoissani muuten kielten opiskelusta. En nimittäin ikinä ole ollut erityisen hyvä tai vahva noissa aineissa. Olen saanut jonkin ihmeellisen piston esimerkiksi ruotsin opiskeluun (täältä tullaan Resemål till Finland). Hyvä puoli tällä alalla on se, että kielten opiskeluun kannustetaan ja meidän matkailijoiden pitää lukea kolmas kieli. Tarjolla on ranskaa, saksaa, venäjää ja espanjaa. Haaveilen ranskan peruskurssista, koska sen jälkeen olisin opiskellut kaikkia noita kieliä... Saksan kertauskaan ei olisi pahitteeksi ja reston saksan opettaja on vaan ihan paras (pitää myös ruotsia, olisiko innostukseni hänen ansiotaan?)! Jos ei muuten tämä ala innosta, niin kielitarjonta pelastaa kyllä kaiken.

Levottomat päivät

Jossain vaiheessa lomapäivät alkavat tuntua suorastaan raskaille, kaikki on jo tehty mitä ihminen voi vain tehdä. Onneksi omistan aika vilkkaan mielikuvituksen!

Käytiin Aleksin kanssa luistelemassa. Ei ollut mitenkään helppo tehtävä löytää Nepalista kaukaloa tai jäätä... Kaupungin sivuilla luki, että sellainen on olemassa, mutta että missä, sitä ei kerrottu. Useamman kymmenen minuutin netissä surffailun jälkeen löysin sen sattumalta. Alueella oli sekä kaukalo että tavallinen avojää. Lumisateesta huolimatta oli ihanaa päästä liukumaan taas jäälle! Takapuolikin alkaa pikkuhiljaa parantua edelliseltä luistelukerralta...

"amatööri"

Kaikki miljoona levyä saivat paikan kaapista silmän ulottumattomista pölyttymästä, jee (tosin näistä yksikään ei ole minun)! Voisi joskus rueta ihan työkseen kuuntelemaan näitä... En usko, että siihen riittäisi päivä. Tekemistä!

Löysin maalausinspiraationikin jostain laatikon pohjalta...

Syötiin muutama viikko takaperin kaverin maastamuuttajaiskahveilla jotain tosi herkkua. Ohjeen innoittamana tehtiin sitä uudelleen, mmmm.... Aika makeaa se on, mutta hyvää. Kiitos Pauliina!

Niin ja löysin mitä mahtavimman soittoäänen uuteen puhelimeeni (juuri minuun sopiva)!!!! 

2013!

Vuosi 2012 on nyt paketissa. Kokonaisuudessaan vuosi oli täynnä hyviä hetkiä, eikä huonoiltakaan vältytty. Kummallista miten yhteen vuoteen saa mahtumaan niin paljon ja miten se on ollut niin suurta vuoristorataa. Joskus tuntui, että en selviäisi hengissä vuoden loppuun, mutta tässä sitä ollaan. Mitään en silti vaihtaisi pois; pitää kokea surua, jotta iloiset hetket tuntuisivat paremmille ja arvokkaimmille. Pohjalta on vain tie ylöspäin ja ihminen pystyy kantamaan yllättävän paljon murtumatta. Nyt voisin ottaa uuden vuoden 2013 rauhallisemmin. Kiitos.

Mitäs kaikkea sitä tulikaan sitten tehtyä?

Pääsin taas kummiksi aivan ihanalle, hymyilevälle pikkupojalle. Nyt minulla on kaksi kummipoikaa, enkä kumpaakaan vaihtaisi pois. Harmi vain, että asun kaukana enkä näe heitä niin usein kuin haluaisin...

Muuttaminen on yllättävän rankkaa puuhaa, varsinkin jos omat tavarat on vaihtanut osoitetta kaksi kertaa, on kantanut Aleksin tavarat saman katon alle ja sen lisäksi olen auttanut siskoani muutossa alkuvuodesta (vai oliko se sittenkin edellisen vuoden puolella...?) Oulussa. Nyt voisin yrittää asua samassa asunnossa ainakin sen vuoden (ps. tämä on epävirallinen uudenvuoden lupaus).

Käytiin tammikuussa koulun puolesta Helsingissä Matkamessuilla. Matkakuumehhan se siellä vaan iski.

kesä on petollista aikaa jaloille

Arvoitus pikkupojille

Kesä oli omalta osaltani aika railakas. En tehnyt vielä harjoittelua enkä saanut mitään kesätyöpaikkaa, joten minulla oli kolme ja puoli kuukautta aikaa tapettavanani. Luulisi tuon olleen pitkästyttävä ajanjakso, varsinkin kun olin suurimman osan ajasta Kuopiossa, mutta siitä tulikin yksi parhaimmista kesistä elämässäni! Tapasin älyttömän paljon uusia ihmisiä, otin aurinkoa ja yksinkertaisesti nautin elämän hetkistä. Löysin itsestäni uusia puolia, rohkeamman ja repäisevän. Ei sitä ennen ole tullut ihailtua auringonnousua satamassa (nukkumatta sitä ennen) tai käveltyä kotiin kahdeksan aikaan aamulla kun ilta venähti pitkäksi hyvässä seurassa. Kesällä tapasin myös Aleksin ja se muutti elämääni aika rajulla otteella, positiivisessa mielessä tietenkin. Tätä kaikkea helpotti se, että asuin kesän ajan satamassa ja keskustaan ei ollut kuin se noin kilometri. Terasseille eksyminen oli turhan kätevää...

Kun Iskelmäviikkojen aika oli koittamassa, halusin ehdottomasti sinne anniskelupuolelle myymään. Kävinkin siellä seisomassa ja viihdyttämässä asiakkaita kolmen illan ajan. Rankkaa oli, mutta hauskaa! Ja tuonkin tein ihan hyvää hyvyyttäni, ilman palkkaa talkoolaisena. Kaiken kruunasi se, että pääsin aikaisemmin kesällä solmimani tuttavuuden ansiosta käymään bäkkärillä syömässä voileipää!

Olen päättänyt joskus 15 vuotiaana, että haluaisin tatuoinnin. Loppukesällä siihen tuli tilaisuus ja kävin hakkauttamassa ihooni auringon. Alunperin sen paikka piti olla selässä, niin että se olisi nopea ja helppo piilottaa eikä näkyisi itselle koko aikaa. Jostain kumman syystä se ilmestyikin käteeni, näkyvälle paikalle. En kylläkään ole katunut sitä, päinvastoin. Olin varma, että tatuoinnin ottaminen sattuisi ihan kamalasti, mutta se oli yllättävän kivutonta. En usko, että tämä jää viimeiseksi, mutta vielä se ei ole mitenkään ajankohtainen.

kynnet asiaankuuluvasti lakattuna

Syksyllä alkoi koulu ja melkein heti tiedossa oli Kauppakadun improbatur. Osallistuttiin siihen tällä kertaa asenteella ja valitsimme teemaksi Kiss- yhtyeen. Ei voitettu, mutta viihdytettiinpä ainakin kanssaolijoita. On se ollut näky kun viereisessä autossa on istunut neljä hirveisiin Kiss-maskeihin maalattua ihmistä... Lick it up!

tästä sitä lähdettiin

Loppusyksy menikin omaa kotia laittaessa, sitten kun kaikki se draama oltiin saatu päätökseen. Nyt minusta tuntuu, että olisin kotona.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2013 KAIKILLE JA MINULLE!